Suomalaistalli tuimalla tahdilla Moto2-luokkaan: kaksi testijaksoa, kaksi ennätyskovaa pohja-aikaa

Ajo Motorsportin riveissä vuonna 2011 vielä tuittuilevana kuljettajana silloisen 125-kuutioisten luokan MM-hopeaa kuitannut ranskalainen Zarco on palannut suomalaistallin siipien suojiin kypsänä ja miehen mittoihin kasvaneena ammattilaisena.

Tinkimättömänä työntekijjänä tunnettu Zarco, 24, päätti talven toisen IRTA-testijakson Jerezin 4,4 kilometrin mittaisella radalla tavalla, joka ei taaskaan jättänyt jossitteluille sijaa.

Zarco sivalsi rataennätyksen alle huippulukemin 1.42,121, joilla hän kukisti toiseksi yltäneen britti Sam Lowesin 44 tuhannesosalla. Hallitseva ranskalaismestari Esteve Rabat oli kolmas 0,271 sekuntia Zarcon takana.

Pyöränsä säätöjen kanssa suurissa ongelmissa ollut Mika Kallio joutui tunnustumaan Zarcon 1,101 sekuntia nopeammakseen aurinkoisessa Andalusiassa.

– Ajoimme nämä testit suunnitelmien mukaisesti ja voimme olla tyytyväisiä siihen. Olemme keränneet jo paljon informaatiota ja meillä on edelleen yksi testijakso jäljellä ennen sarjan alkua, Zarco viittaa 17.-19. maaliskuuta Jerezissä virallisilla kisamoottoreilla ajettavaan MM-kenraaliin.

Zarco pystyi ajamaan Jerezissä myös ehjän kisasimulaation.

– Eihän siitä voi tosin vetää vielä suurempia johtopäätöksiä, koska en kilpaillut muita kuljettajia vastaan. Se kuitenkin osoitti, että pystyn ajamaan tasaisen kovia kierrosaikoja hyvällä fiiliksellä pyörään, painottaa Zarco.

Rabat: ”Luvassa viime
vuotta vaikeampi kausi”

Rabat tietää tasan tarkkaan, että mestarilta ei tosiaankaan tule haastajia puuttumaan maaliskuun lopussa Qatarissa käynnistyvällä 18 osakilpailun mittaisella kaudella.

Rabat sai kuitenkin huokaista ainakin hetkellisesti helpotukseta Jerezissä: tuttu ”titomainen” terä alkaa taas löytyä monien kaatumisten jälkeen.

– Olen avauspäivän kovasta kaatumisesta huolimatta hyvinkin tyytyväinen Jerezin testien antiin. Pystyimme parantamaan pyörää päivä päivältä ja saimme monia asioita ratkaistua.

Testit ovat testejä, mutta Rabatkin tähdentää, että ne toki tarjoavat paljon osviittaa alkavalle kaudelle.

– Näimme Jerezissä, että monella kuljettajalla on todella hyvä vauhti päällä. Näyttää siltä, että kaudesta tulee viime vuotta vaikeampi.