Suomalaiset vastatuulessa Sveitsissä

Motocrossin Euroopan mestaruussarjojen kauden viimeiset osakilpailut on ajettu Sveitsin Frauenfeldissa.
 
EMX125-luokassa ajava jämsäläinen Roni Kytönen nousi ensimmäisessä erässä jo sijalle 13, kunnes radan kuluessa ajo alkoi muuttua kankeammaksi ja maalissa nuorukainen oli 20.Toisessa erässä Husqvarna-kuljettaja taisteli jo tiukasti sijasta 12, kunnes kaatui radan loppuosalla ja tippui sijalle 18. menettäen hieman rytmiään ollen maalissa 22. Yhteistuloksissa Kytönen oli 25. ja sarjan loppupisteissä 36.
 
142 DYNASET Husqvarna tiimissä ajava Jere Haaviston viikonloppu meni hieman vastatuuleen, sillä ensimmäisessä erässä hän joutui lähtökolariin toisessa mutkassa ja lähti jatkamaan matkaa porukan viimeisenä ollen maalissa 28.
 
Viikonlopun positiivisia asioita oli kuitenkin se, että hän pystyi ajamaan erän alussa kierrosaikoja aivan kymmenen kärjen joukkoon. Toiseen erään nuorukainen lähti motivoituneena taistelemaan hyvistä sijoista, mutta matka loppui tällä kertaa valitettavasti ensimmäiseen mutkaan, kun kanssa kilpailija kaatui vieden Haaviston mukanaan. Tilanteessa nuorukaisen kytkin meni niin huonoon kuntoon, että erän jatkaminen oli mahdotonta. Sveitsistä tulokseksi tuli siis kaksi pisteetöntä erää ja sarjan loppupisteissä hän oli lopulta 24.
 
Ainoana suomalaisena tänä vuonna MM- sarjaa MXGP- luokassa ajava porvoolainen Valtteri Malin on kärsinyt hieman loukkaantumisista kesän aikana ja lähti Sveitsin osakilpailuun hakemaan hyvää omaa suoritusta. Ajollisesti Malinin meno näytti jo hyvältä, mutta loukkaantumiset ovat verottaneet hieman tulostasoa kovassa luokassa ja tällä kertaa Malin ajoi erissä sijat 27. ja 29.
 
Malin ajaa vielä kauden viimeisen Euroopassa ajettavan MM-osakilpailun Hollannin Assenissa sekä kaksi viimeistä ADAC- sarjan kilpailua ja lähtee maajoukkueiden MM- kilpailuun Italian Maggioraan Miro Sihvosen ja Kim Savasteen kanssa.
 
Kolmikko Malin, Haavisto ja Kytönen kilpailee seuraavaksi SM- sarjan kauden viidennessä osakilpailussa Alavudella 14.8. Malin osallistuu kilpailuun MX1- luokassa ja Haavisto sekä Kytönen MX2- luokassa. Malinille kilpailu on ensimmäinen SM- sarjassa tällä kaudella, kun Haavisto ja Kytönen ovat kilpailleet sarjassa taas koko kauden Haaviston ollessa sarjassa kolmantena ja Kytönen viidentenä.

Jere Haavisto tiedotus

Uusin numero