Stonerin kyynärpää jättää yhä jäljen asfalttiin – ”Hän on aivan uskomaton”

– Hän on edelleen aivan uskomaton kuljettaja!, heittää HRC:n teknisen puolen pomo Shinichi Kokubu haltioissaan ja helmikuussa Sepangin radalla Malesiassa ajetun testijakson jälkitunnelmissa.

Kokubu-san on saletti siitä, että 29-vuotias Stoner olisi vauhtinsa puolesta valmis hämmentämään MotoGP-luokan kärkeä vaikka välittömästi.

– Olen todellakin yllättynyt hänen nopeudestaan. Hänen kierrosaikansa olivat hyvin lähellä sarjan nykyisten huippujen vastaavia. Niin, mihin Casey mahtaisikaan pystyä, jos hän alkaisi jälleen myös harjoittelemaan, japanilainen pudottelee Speedweekille.

Vai ei limiitillä…

Kokubun mukaan Stoner vakuutti hänelle, että harjoittelu loppui käytännössä kauden 2012 jälkeen.

Stoner en keskittynyt sen jälkeen kotipuolessa Australiassa laatuaikaan perheensä kanssa ja rennosti, mutta intohimoisesti ehdottomaan mieliharrastukseensa, eli kalastukseen.

Parhaimmillaan 60-kiloiseksi vonkaleiksi lihovat Barramundit ovat saaneet olla alati varuillaan siimat kireinä myös siviilissä pitävän kalamiehen kanssa.

– Casey totesi minulle ennen viimeisimpiä testejä, ettei hän halua hyökätä vielä liian kovaa ja painaa riskialttiisti limiitillä. Mutta heti radalle päästyään hän oli erittäin nopea. Kyynärpää jätti välittömästi jäljen asfaltiin, Kokubu kuvailee Stonerin tunnetusti aggressiivisen näyttävää ajotyyliä ja tinkimätöntä työmoraalia.

15 miljoonaa euroa
ei ollut riittävä täky

HRC:n MotoGP-projektin päällysmies Shuhei Nakamoto on muistuttanut moneen otteseen, että Hondan laveat ovet ovat aina avoinna Stonerin mahdolliselle paluulle.

Nakamoto tunnetaan sinnikkkäänä neuvottelija ja taivuttelijana, mutta Stonerin osalta hänkin on heittänyt toivonsa.

Jos Stoner tosiaankin päättää vielä joskus palata MotoGP-luokkaan, niin se on puhtaasti vain ja ainoastaan hänen päätöksensä. Omien polkujensa kulkija vähät välittää muiden mielipiteistä.

Toki rahallakin miestä on jo yritetty houkutella – aivan turhaan. Stoner viittasi hanskalla jo kertaalleen Hondan 15 miljoonan euron kausikohtaiselle tarjoukselle.

Stonerin Facebook-sivulle ilmestyi pikapuoliin tuon perään päivitys, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa: Gone Fishin’.
 

Uusin numero