Stoner testaa Hondaa Motegissa

Honda ei ole vielä virallistanut asiaa, mutta tiedote on luvassa tämän päivän kuluessa. Stoner on tosin jo omalta osaltaan kuvion vahvistanut.

Stoner tuo Hondan kotiradalla Motegissa oman panoksensa kauden 2014 RC213V-pyörän kehitystyöhön.

HRC:n tekniselle ryhmälle on luvassa Stonerilta palautetta myös uudesta tuotantomallista, joka tekee tuloaan radoille ensi kaudella samalla kuin nykyinen CRT-sääntö runtataan romukoppaan.

– Siitä on melkein seitsemän kuukautta, kun ajoin MotoGP-pyörällä viimeksi Valenciassa. Olen edelleen tyytyväinen viime vuonna tekemääni päätökseen, mutta olen ajoittain kaivannut RCV:tä. Olen iloinen siitä, että minua pyydettiin ajamaan nämä testit Hondalla Motegissa. Pääsen taas ajamaan kaipaamallani pyörällä ja olen todellakin utelias kokemaan, miten asiat ovat muuttuneet viime vuoteen nähden, sanoo Stoner.

Stoner on kilpaillut tällä kaudella V8 Supercar-sarjassa Australiassa.

Stoner, 27, antoi taannoin lausunnon, jonka mukaan siitä projektista oli kehkeytynyt hänelle sittenkin tuntuvasti odotettua raskaampi. Stoner antoi ymmärtää, että 2014 tulee merkitsemään hänelle sapattivuotta kaikesta moottoriurheilusta.

Ducatilla 2007 ja Hondalla 2011 kuninkuusluokan maailmannmestaruudet nimiinsä vieneen Stonerin huhuiltiin ajavan meneillään olevalla kaudella villin kortin GP-kilpailut Japanissa ja kotimaassaan Australiassa, jossa hän voitti viimeiset kuusi kisaa putkeen.

HRC on kuitenkin tehnyt tiettäväksi, että kyseinen suunnitelma ei tule toteutumaan. Tosin Stonerin äkilliset käänteet tuntien mikään ei ole mahdotonta.

Uusin numero