Stoner palasi testikärkeen

Stoner palasi Sepangin testien kärkeen päätöspäivänä torstaina jouduttuaan seuraamaan keskiviikon tapahtumia sivusta Hondan loppujen lopuksi aiheettomaksi osoittautuneen moottoriongelman vuoksi.

Stoner takoi toisen testijakson pohja-ajaksi lukemat 2.00,473. Kuukausi sitten hän kiersi Sepangin 5548 metrin mittaisen radan nopeimmillaan ajassa 1.59,607.

Stoner kukisti torstaina toiseksi ajaneen tallikaverinsa Dani Pedrosan 0,175 sekunnilla.

– Emme pystyneet taaskaan ajamaan kolmea täyttä testipäivää Sepangissa. Ajoin tiistaina 16 kierrosta ja keskiviikkona en ainuttakaan. Oli siis hyvä, että kelit olivat vihdoin kohdallaan torstaina. Pääsin kokeilemaan muutamia eri juttuja elektronikaan kanssa, jotta saan muokattua moottorin luonnetta yhä enemmän mieleisekseni. Onnistuimme myös vähentämään, joskaan ei vielä täysin eliminoimaan takapään tärinäongelmaa. Siinä meillä riittää vielä töitä, myönsi Stoner.

Dovizioso nopein Yamaha- ja
Barbera nopein Ducati-kuljettaja

Päivän pontevimmasta yllätyksestä vastasi Stonerin ja Pedrosan viime kauden tallikaveri, Yamahan Tech 3-satelliittitiimiin siirtynyt Andrea Dovisiozo. Kärjestä 0,329 sekuntia jäänyt Dovizioso oli kolmas ja samalla siis päivän nopein Yamaha-kuljettaja 75 tuhannesosasekunnin erolla tehdastallin Jorge Lorenzoon.

Lorenzo keskittyi testien viimeisenä päivänä kisasimulaatioon samoin kuin hänen tallikaverinsa, keskiviikkona koko nipun nopeinta vauhtia pitänyt Ben Spies.

– Kisasimulaatio oli fyysisesti äärettömän raskas, mutta myös tärkeä. Se avasi silmiäni kokonaiskuvan osalta, muotoili Lorenzo.

Spies sai tyytyä torstaina kahdeksanteen sijaan jo lähes sekunnin pohjista. Molempien päivään mahtui myös yksi kaatuminen. Lorenzo meni nutulleen viimeisen mutkan puolivälissä. Spies pyöritteli päätään radan seitsemännessä kurvissa.

– Etupää lähti alta. Satutin vähän niskaani ja otin loppupäivän rauhallisesti. Tämä testijakso oli kuitenkin erittäin onnistunut. Opimme taas paljon pyörästä ja saimme aikaan merkittävää kehitystä erityisesti elektroniikan osalta. Tämä oli nimenomaan testi, eikä tänne tultu ajamaan vielä limiitillä, sanoi Spies.

Yamahan tavoin myös Ducatin puolella satelliittitiimiin, eli Pramac Racingin Hector Barbera piti tehdastallin kuljettajat Valentino Rossin ja Nicky Haydenin takanaan.

– Minulla on erittäin hyvä fiilis pyörään ja renkaisiin. Tiimi teki näissä vaihtelevissa ja vaativissa olosuhteissa hienoa työtä. Pitää ottaa huomioon, että olosuhteet olivat Sepangissa aivan erilaiset kuin viimeksi täällä testatessamme, totesi Barbera.

Testipäivän kuudenneksi nopein mies Barbera jäi Stonerista enää 0,758 sekuntia. Rossi oli kymmenes ja Hayden 11:s. Erot kärkeen  1,077 ja 1,136 sekuntia.

– Töitä jäi vielä paljon tehtäväksi viimeisiin testeihin, kuului Rossin lyhyt, mutta silti kaiken kattava ensikommentti.

– Pyörä on uusi ja keskityimme perussäätöjen löytämiseen, säesti Ducatin tekninen päällikkö Filippo Preziosi ympäripyöreällä linjalla.

Lorenzon ja Barberan väliin kiirehti Yamahan Tech 3-tiimin Cal Crutchlow, joka on ollut talvikaudella varsin vahvassa vireessä. 1000-kuutioinen pyörä istuu vaisun viime kauden kurvailleen Crutchlowin käteen.

Edwards: "Roomaakaan ei
rakennettu päivässä"

CRT-kuljettajien osalta tahti jatkui visusti muuttumattomana. Colin Edwards oli jälleen CRT-kastin ykkönen 3,2 sekuntia Stonerista.

Toiseksi nopein CRT-kuljettaja, eli Espanjan Aragonissa ajettaviin yksityistesteihin katseensa jo toiveikkaasti kääntänyt Yonny Hernandez joutui tunnustamaan Edwardsin 2,9 sekuntia nopeammakseen.

– Toistan sen, mitä olen tähänkin mennessä sanonut: Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Niin, meillä on vielä yksi talvitesti jäljellä. Minulla on kuitenkin sen jälkeen tällä pyörällä edessä vielä 18 testiä lisää, Edwards viittasi kestohymy kasvoillaan koko MM-kauteen.

Jerez kutsuu viimeisen
testijakson merkeissä

MotoGP-luokan kolmas ja samalla viimeinen testijakso ajetaan 23.-25. maaliskuuta Jerezin radalla Espanjassa. Jerezissä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki ensi kauden 21 kuljettajaa, joista 12 kilpailee tehdas- ja yhdeksän CRT-pyörillä.

Moto3- ja Moto2-luokkien viimeinen testijakso ajoittuu samalle radalle 19.-21. maaliskuuta. GP-sarjan pienemmät luokat ovat ajaneet viralliset testinsä tähän mennessä Valenciassa ja Jerezissä.

MM-sarjan sarjan avausosakilpailu odottaa vuoroaan pääsiäisen aikoihin, eli 8. huhtikuuta Losailin radalla Qatarissa.

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 3/3 testipäivä:

  1. Casey Stoner, Repsol Honda Team 2.00,473
  2. Dani Pedrosa Repsol Honda Team + 0,175
  3. Andrea Dovizioso, Monster Yamaha Tech 3 + 0,329
  4. Jorge Lorenzo, Yamaha Factory Racing + 0,404
  5. Cal Crutchlow, Monster Yamaha Tech 3 + 0,513
  6. Hector Barbera, Pramac Racing Team + 0,758
  7. Alvaro Bautista, San Carlo Honda Gresini + 0,802
  8. Ben Spies, Yamaha Factory Racing + 0,959
  9. Stefan Bradl, LCR Honda + 1,019
10. Valentino Rossi, Ducati Team + 1,077
11. Nicky Hayden, Ducati Team + 1,136
12. Franco Battaini, Cardion AB Motoracing + 3,017
13. Colin Edwards, NGM Mobile Forward Racing + 3,208
14. Yonny Hernandez, Avintia Racing + 6,159
15. Ivan Silva, Avintia Racing + 6,312

Uusin numero