Stoner: “En voisi kuvitellakaan palaavani MotoGP:hen!”

– En voisi tässä tilanteessa kuvitellakaan palaavani MotoGP-sarjaan. Ei, sellaista paloa ei todellakaan ole olemassa, sanoo Stoner, 27.

– Se ovi on suljettu ja olen siellä työni tehnyt. En näe, että sarja menisi sellaiseen suuntaan kuin haluaisin. Suuntaan, jossa nauttisin taas kilvanajosta riittävästi ja haluaisin solmia uuden sopimuksen, jatkaa Stoner.

Stonerin odotettiin osallistuvan tällä kaudella villin kortin Honda-kuljettajana ainakin Australian kotikilpailuunsa Phillip Islandin radalla, jossa hänellä on komea kuuden voiton putki allaan. HRC:n nokkamies Shuhei Nakamoto tosin vahvisti jo pari viikkoa sitten, että tuo ajatus ei ole enää ajankohtainen.

– Seuraan kisoja nykyään fanina ja se ei tee yhtään pahaa, tuikkaa Stoner.

Stoner toki myöntää, että pieni kaipuu on jäänyt kytemään.

– Kaipaan muutamia juttuja ja lähinnä niitä kavereita, joiden kanssa työskentelin, mutta siinä oikeastaan kaikki. Kaipaan myös ajamista moottoripyörällä, mutta voin toteuttaa sen muuallekin. Minun ei tarvitse palata sen vuoksi MotoGP:hen, Stoner pudottelee tuttuun tyyliinsä.

Montmelon radalla ajettava Katalonian GP-viikonvaihde käynnistyy aurinkoisena perjantaina klo 10 Moto3-luokan ensimmäisellä vapaalla harjoituksella.