”Spoorileiri” 85cc-kuljettajille

Talvienduroon olennaisesti kuuluvan spooriajon lisäksi ajetaan aurattua peltoa. Leirin valmentajana toimii Mika Karma ja osallistujamäärästä riippuen myös muita.

– Spooriajo kehittää yleistä pyörän hallintaa sekä tasapainoa ja on fyysisesti talvimotocrossia huomattavasti haastavampaa, joten se on hyvin suositeltava talviharjoitusmuoto motocrossia ajaville, kertoo liiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.

Osallistua voi tavallisella motocross-pyörällä ja suuria muutoksia ei spooriajoa varten pyörään tarvita.

Etenkin lyhyille kuljettajille suositeltavaa on laskea hieman etupäätä alemmaksi ja samoin istumakorkeus on suositeltavaa säätää matalammaksi.

Iskunvaimentimia voi säätää säätöruuveista normaalia motocross-ajoa pehmeämmäksi.

Sääoloista riippuen kaasuttajan säätöjä voi joutua muuttamaan siten, ettei spooriajossa pyörä käy liian paksulla ja vastaavasti auratulla pellolla liian laihalla.

Hyvin liukuvista saappaanpohjista on myös hyötyä ja yleensä hieman kuluneemmat saappaanpohjat liukuvat uusia paremmin.

Spooriajossa käytetään erikseen hyvin liukuvasta materiaalista tehtyjä sileitä liukupohjia, mutta leiriä varten ne eivät ole välttämättömät, "niksi-pirkan" temppuna toimii myös pohjaan kiinnitetty roiskeläppäkumi.

Tarkempia aikataulu ym. tietoja lähetetään ilmoittautuneille ilmoittautumisajan päätyttyä.

Ilmoittautumiset 14.2 mennessä. SML:n internet-sivuilla:
http://www.moottoriliitto.fi/valmennus/valmennusleirit/
 

Viimeisin numero