Sponsorit pettivät Moto3-luokan naiskuljettajan – kilvanajo jäissä San Marinon GP:ssä

Espanjalaiskuljettaja Carrasco kilpailee tällä kaudella Kalex KTM-pyörällä RW Racing GP-tiimin riveissä. Carrasco saavutti viime vuonna 21 MM-pistettä, mutta tämän kauden saldo näyttää nollaa.

Ikävä kyllä vähän vastaavissa merkeissä mennään rahoituksen osalta. Carrascon pitäisi maksaa tämän kauden kilvanajosta 250 000 euroa, mutta hänen taustajoukkonsa ovat saaneet koottua tuosta summasta kasaan vasta noin puolet.

Tämän takia RW Racing GP päätti pitää Carrascon visusti varikolla perjantaina.

RW Racingilla on sympatiat nuoren espanjalaisen puolella, mutta sopimus on sopimus. Tiimin mukaan syy pattitilanteeseen on siinä, että Carrascon sponsorit eivät ole täyttäneet lupauksiaan.

Lauantaina klo 10 käynnistyvässä Moto3-luokan kolmannessa vapaassa harjoituksessa nähdään, onko tilanne Carrascon osalta selkiintynyt ja pääseekö hän takaisin sinne minne kuuluukin, eli radalle.

Sää on Misanossa tuntuvasti parempi kuin sateisena perjantaina, jolloin kolmen luokan kuudessa sessiossa nähtiin peräti 62 kaatumista.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero