Spiesin siirto varmistuu – Ducatin kvartetti koossa kaudelle 2013

Valentino Rossin tieltä ja ainakin muutama ovi paukkuen Yamahalta yhdessä manageriäitinsä Maryn kanssa poistuva Spies saa ensi kaudella Pramacilla tiimikaverikseen italialaisen Andrea Iannonen. Iannone kilpailee kuluvalla kaudella Moto2-luokassa, jonka pisteissä hän on neljäntenä.

Spiesin ja Iannonen sopparit tietävät samalla sitä, että Ducatilla on kauden 2013 kvartetti koossa.

Ducatin tehdastiimissä jatkaa vuoden mittaisella sopimuksella yhdysvaltalainen Nicky Hayden. Rossin paikan Ducatilla ottaa kahden vuoden diilin solminut italialainen Andrea Dovizioso.

Misanossa radalle palaava
Barbera työnhakuun

Pramacin tilanne merkitsee samalla myös sitä, että loukkaantumisista kärsinyt espanjalainen Hector Barbera pistetään työnhakuun.

Indianapolisissa selkäänsä telonut Barbera on tosin saanut nauttia alkuviikolla myös iloisemmista uutisista.

Lääkärit ovat näyttäneet hänelle vihreää valoa Misanon radalla ajettavan San Marinon GP:n osalta, joten hänen maanmiehensä Toni Eliasin tuurauskeikat päättyvät tältä erää tähän.

Redding ja Kallio jatkavat
Marc VDS-tiimissä?

Ducatin tiedettiin ja tiedetään olevan edelleenkin kiinnostunut Kallion kanssa Marc VDS Racingin riveissä ajavasta Scott Reddingista. Pitkänhuiskealle britille tarjoiltiin jokunen viikko sitten Mugellossa maistiaiset Ducatin GP12-pyörästä yhden testipäivän muodossa.

Reddingia ei siis nähdä ensi kaudella Ducatin puikoissa ja tuskin Gresinin tiimin Hondallakaan, jossa espanjalainen Alvaro Bautista on sittenkin edelleen vahvoilla.

Redding jatkaa uraansa todennäköisesti Marc VDS-tiimissä, joka on ollut erityisesti kuluvalla kaudella syystäkin varsin tyytyväinen myös Kallion suorituksiin.

Kuten kuvioon kuuluu, Marc VDS:n tiedetään toki esittäneen kiinnostusta myös muutamaa muuta kuljettajaa kohtaan.

Päällimmäisenä esiin on noussut viime vuonna 125-kuutioisten luokan MM-hopeaa suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä ajaneen ranskalaisen Johann Zarcon nimi.

Voimakastahtoisten taustajoukkojensa joskus ehkä turhankin tiukassa otteessa oleva Zarco kilpailee ensimmäistä kauttaan JIR-tiimin riveissä Moto2:ssa, jonka pisteissä hän on 11:ntenä.
 

Uusin numero