Speedwayn Kaupunki Cup kasvaa

Viime vuonna kuudella joukkueella pyörinyt sarja kokee nyt melkoisen muutoksen, kun kahdeksan joukkuetta ilmoittautui mukaan. Tämän lisäksi tälle kaudelle tehty sääntömuutos mahdollistaa järjestävän kerhon ajattaa toista joukkuetta kotiottelussaan.

Käytyjen keskustelujen pohjalta se tarkoittaa, että käytännössä Kaupunki Cupiin osallistuu yhdeksän joukkuetta.

Positiivisena asiana Kaupunki Cupissa on myös se, että kaksi rataa tekee paluun liiton alaiseen kilpailutoimintaan muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

Varkaus ja Karhula ovat molemmat perinteisiä speedway-kaupunkeja Suomessa, joissa kilpailutoiminta on ollut kuitenkin muutaman vuoden ajan ollut olematonta. Nyt kerhoihin on tullut uutta puhtia ja paluu sarjaspeedwayhin on todellinen tulevana kesänä.
Kotimaisen sarjaspeedwayn kilpailukalenteri julkaistaan maaliskuun alkupuolella.

Suomen joukkue on valittu
jääspeedwayn MM-finaaliin

Antti Aakko, Mats Järf ja Janne Vilponen muodostavat Suomen kokoonpanon Venäjän Togliatissa 25.-26. helmikuuta ajettavassa joukkue MM-finaalissa.

Suomea vastassa ovat isäntä Venäjä, Itävalta, Ruotsi, Saksa, Tsekki ja Hollanti.

Joukkueet ja niiden kokoonpanot speedwayn Kaupunki Cupissa 2012:
Pori:
1) Jouni Viljanen, 2) Jere Lehtonen.
Kauhajoki: 1) Vili Mattila, 2) Miikka Hyyryläinen, 3) Jarkko Kulmala
Seinäjoki: 1) Aarni Heikkilä, 2) Mika Loppi, 3) Herman Kenkkilä.
Varkaus: 1) Mico Brotkin, 2) Jesse Mustonen, 3) Eki Kaulamo.
Lahti 1: 1) Jiri Nieminen, 2) Jukka Nieminen, 3) Niko Siltaniemi.
Lahti 2: 1) Marko hyyryläinen, 2) Juha Tuominiemi, 3) Kalle Kivistö.
Forssa: 1) Marko Suojanen, 2) Jarkko Kunnaskari, 3) Ari Tuomisto.
Karhula: 1) Marko Toikka, 2) Tino Turkia, 3) Jani Eerikäinen.
 

Uusin numero