SM-kultaa tavoittelee 22 joukkuetta

Suurin edustus kisassa on järjestävällä kerholla eli Tuusulan Moottorikerholla, jonka runsaslukuisesta ja kovatasoisesta kuljettajalistasta on saatu koottua yhteensä neljä joukkuetta. Tuusulan Moottorikerhon ylivertaisuutta yrittävät todistaa niin maailmalla menestystä niittäneet ammattilaiset kuin kerhon nuoret lupaavat endurokuljettajat. Unohtamatta myöskään Suomen nopeinta naisendurokilpailijaa Marita Nyqvistia.

Kisan ennakkosuosikki tulee myös Tuusulan Moottorikerhosta. TuMK:n 1-joukkueessa ajavat tuore MM-pronssimitalisti Eero Remes, viisinkertainen maailmanmestari Samuli Aro ja takavuosien enduroammattilainen Jani Laaksonen.

Kovimman vastuksen MM-konkareille tulevat antamaan Sipoon Moottorikerhon Jari Mattila, Valtteri Salonen ja Kjell Söderström. Sipoolaiset veivät kerhomestaruuden vuosi sitten, tosin silloin joukkueessa ajanut Petri Pohjamo edustaa nykyisin Hämeenlinnan Moottorkerhoa. HlMK:n joukkue on myös varteenotettava mitaliehdokas, kun Pohjaman rinnalla ajavat Mika Karma ja Jari Pulkkinen.

MM-kuljettajavahvistusta nähdään myös porvoolaisessa ME-Racing kerhojoukkueessa, jossa ajaa Oskari Kantonen.

Muutama edellisvuosina menestynyt kerho on jättänyt oman joukkueensa ilmoittamatta. Vuosi sitten hopealle ajanut Jämsän Seudun Moottorikerho loistaa kuljettajineen poissaolollaan, myöskään perinteinen ja vuoden 2008 mestaruuden ajanut Riihimäen kerho ei ole saanut kuljettajiaan liikkeelle. Nummelan Moottorikerho kärsi puolestaan kalustopulasta, kun sen tuore Suomen mestari Riku Nikander ei ehtinyt saada uutta pyörää myydyn tilalle.

NjMK (Nurmijärvi)
Timo Haverinen B Avoin
Mikko Miettinen B Avoin
Toni Salojärvi B Avoin

Racing Club Kaipiainen (Lappeenranta)
Jarno Tyllinen
Kimmo Hongisto
Janne Tuominen

HlMK (Hämeenlinna)
Karma Mika
Pohjamo Petri
Pulkkinen Jari

EMK (Espoo)
1. Joukkue
Valtteri Kievimaa
Mika Turunen
Timo Teerikangas
Varalla Ari Vörlin

2. Joukkue
Kari Pihlajaniemi
Ari Vörlin
Markku Ronkainen
Varalla Andreas Norrman

SIMK (Sipoo)
1. Joukkue
Jari Mattila
Valtteri Salonen
Kjell Söderström

2. Joukkue
Dick Bergman
Juuso Jaatinen
Henry Olenius

AsikMK (Asikkala)
Jouko Huilla
Janne Haapasalo
Jukka Hoikkala

KeMS (Kerava)
Tirkkonen Juha-Pekka
Enjala Sasu
Kiintonen Tino

MäntsMK (Mäntsälän moottorikerho)
Miko Mellin
Jyrki Rönkä
Petteri Kärki
vara Kai Aatsinki

VMK (Vantaa)
Joonas Heimonen
Kimmo Hurri
Tom Nordman

P-BMK (Porvoo)
Riku Riiheläinen
Timo Turunen
Keimo Tuomala

TuMK (Tuusula)
1. Joukkue
Samuli Aro
Eero Remes
Jani Laaksonen
Varalla Olli Kuhanen

2. Joukkue
Mikael Miettinen
Tuomo Karsisto
Olli Kuhanen
Varalla Karri Tikkanen

3. Joukkue
Karri Tikkanen
Samu Ylikarjula
Oinonen Miika
Varalla Marita Nyqvist

4. Joukkue
Marita Nyqvist
Mikael Mäkinen
Kim Teikari
Varalla Jaakko Tikkanen

SyMK (Sysmä)
Miikka Mannila
Mikko Leppänen
Joonas Salonen
varalla Riku Saksala

MENS (Mäntsälän Enduroseura)
Toni Peltonenjou
Petri Koli
Tuomas Kyytsönen

PSM (Parikkala)
Antti Kuisma
Ville Sysiö
Jani Repo
Varalle Pauli Turtiainen

ME-Racing (Porvoo)
Tommi Jarkkola
Risto Sakko
Oskari Kantonen

Kamoke (Kangasala)
1. Joukkue
Salonen Tomi
Salonen Lauri
Mikkola Jarkko
varalla Hintikka Kimmo

2. Joukkue
Hintikka Kimmo
Pylväs Jukka
Ristamäki Juha
varalla Nisula Juha

Tiedote: smlenduro.fi

Uusin numero