Silverstone vahvisti isännöivänsä Superbiken MM-sarjaa elokuussa

– Kilpailu järjestetään, ehdottomasti. Silverstonen kisaviikonlopun peruuntuminen olisi ollut katkera isku brittifaneille, kertoo sarjaa isännöivän Dornan kanssa neuvottelut näin ollen onnistuneesti maaliin vienyt ratayhtiön toimitusjohtaja Richard Phillips.

– Spekuloinnit kisan peruuntumisesta voidaan unohtaa. Liput ovat jo myynnissä, vahvistaa Phillips.

WSBK-sarja käynnistyi kaksi viikkoa sitten Phillip Islandin radalla Australiassa. Seuraava osakilpailua odottaa vuoroaan Espanjan Aragonissa 14. huhtikuuta.

MotoGP-sarjaa 1. syyskuuta isännöivän Silverstonen varmistumisesta huolimatta MM-kalenteri kaipaa edelleen tarkennusta. Kesäkuun 23. päiväksi merkattu osakilpailu on yhä ilman järjestäjää.

Tshekin Brnossa ei tuota kisaa tulla ajamaan ja katseet on suunnattu vuorostaan Turkin ja Istanbul Parkin suuntaan. Istanbul nousi tapetille jo siinä vaiheessa, kun Silverstonen tilanne oli avoin.

Uusin numero