Siivet kielletään MotoGP-sarjan pienimmässä luokassa

Moto2-luokan osalta vastaava päätös tehtiin jo maaliskuussa. Silloin sovittiin edelleen myös siitä, että siivet olisivat sallittuja Moto3-luokassa tämän kauden loppuun.

GP-komissio sai kuitenkin viiden MM-osakilpailun jälkeen valmistajien työryhmältä selväsanaisen viestin siitä, että siivet tulisi kieltää välittömästi.

Komissiolla oli sen jälkeen helppoa nuijia päätös pöytään sarjaa hallinnoivan Dornan Carmelo Ezpeletan, kansainvälisen moottoriliiton (FIM) Ignacio Vernedan, tallien yhdistyksen (IRTA) Herve Poncharalin ja valmistajia (MSMA) edustavan Takanao Tsubouchin johdolla.

Poru siivistä on ollut motokolmisissa kuitenkin hyvin pientä siihen verrattuna, millaisen julkisuuden asia on saanut MotoGP-luokassa.

Valtaosa kuninkuusluokan kuljettajista pitää siipiä vaarallisina ja haluaa päästä niistä eroon. GP-komissio eivätkä mitkään muutkaan viralliset tahot ole kuitenkaan liikuttaneet evääkään tältä osin.

Uusin numero