Selkäänsä poteva Seistola: “Toivottavasti olen vahvempi Heinolan MM-endurossa”

Seistola sinnitteli Karlsborgin avauspäivänä E1-luokassa vielä neljänneksi, mutta romahti sunnuntaina hänelle vaatimattomasti kymmenenneksi.

– Tämä oli yksi niitä viikonvaihteita, jolloin mikään ei tuntunut sujuvan suunnitelmien mukaan. Ruotsi oli pettymys, mutta toivon, että olen vahvempi ensi viikonvaihteessa Suomessa, Seistola viittasi Heinolan suuntaan.

Seistolan tuskaa lisäsi selkäkipu.

– Ensimmäinen ajopäivä kulki vielä ihan kohtalaisesti, mutta jälkimmäisenä kaikki meni pieleen. Kaaduin kuusi kertaa. Lisäksi loukkasin selkäni ensimmäisenä päivänä ja jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin, mitkä tekivät minut uneliaaksi.

Seistola siirtyy Heinolassa ajettavaan Suomen MM-osakilpailuun luokkansa viidennellä sijalla. Ero kärkimies Antoinen Meoon on jo 64 ja kakkoseksi nousseeseen Eero Remekseen 14 pistettä.

Viime kaudelta tuttu MM-pronssi siintää Meon ranskalaisen maanmiehen Rodrig Thainin hahmossa 13 pisteen päässä. Tosin italialainen Thomas Oldratikin pääsi puikkaamaan länsinaapurin puolella Seistolan edelle neljän pinnan turvin.

Kudesta on ajamatta neljä kisapäivää. Voitosta plakkariin kilahtaa 20 pistettä.

Uusin numero