Seistolan palkintoputki jatkui MM-endurossa

E1-luokan MM-kärki Juha Salminen voitti, MM-sarjan kolmosmies Matti Seistola ajoi toiseksi ja MM-kakkospaikkaa pitävä Eero Remes neljänneksi. Pirkkalalainen Seistola kavensi näin muutamalla pisteellä Remeksen etumatkaa.

Seistola ajoi edellisessä osakilpailussa uransa ensimmäisen MM-voiton, mutta Turkin Fethiyessa Salminen oli reilut kaksi sekuntia Husqvarna-tiimitoveriaan nopeampi.

– Sijoitukseni oli jälleen hyvä, ja olin kolmatta kertaa peräkkäin palkinnoilla. Aamuni oli kuitenkin nihkeä, sillä ajoni oli jäykkää. Otin pätkät turhan varovasti, koska oli kova maaperä ja liukasta, Seistola kuvaili.

– Muutin päivän aikana pyöräni säätöjä ja kun pätkät kuluivat, olivat kolmas ja neljäs kierros jo hyviä. Sainkin Salmista kiinni ja viimeisellä pätkälle lähdimme periaatteessa tasatilanteessa, mutta hän oli nyt nopeampi.

– Uskon, että lauantaina reitti on minulle tätä päivää helpompi heti aamusta. Pätkät ovat jo kuluneet urille ja patille, mikä sopii minulle.

Myös E3-luokka kulkee suomalaiskomennossa, sillä Mika Ahola vankisti MM-pistejohtoaan voitolla. Marko Tarkkala ajoi neljänneksi. Antti Hellsten säilytti puolestaan junioreiden EJ-luokan kärkipaikan sijoituttuaan nyt toiseksi. Roni Nikander oli kymmenes.

MM-sarjat jatkuvat samassa paikassa lauantaina.

Tulokset:

E1-luokka:
1. Juha Salminen, FIN, Husqvarna, 51:48.37
2. Matti Seistola, FIN, Husqvarna, +2.10
3. Rodrig Thain, FRA, HM-Honda, +8.84
4. Eero Remes, FIN, KTM, +37.66
5. Lorenzo Santolino, ESP, KTM, +43.58

E1-luokka, MM-pistetilanne:
1. Juha Salminen, 167 pistettä
2. Eero Remes, 142p.
3. Matti Seistola, 131p.
4. Rodrig Thain, 109p.
5. Thomas Oldrati, ITA, KTM, 97p.

Uusin numero