Seistola kipusi podiumille Puolassa

— Entinen pumppu ei tahtonut pitää pyörää koko päivää ryhdissä, mutta nyt pelittää, kuvaili kangasalalainen.

Kohdilleen natsannut alusta toi Seistolan etenemiseen tarvittavaa rähinää ja mies kipusi ensimmäistä kertaa urallaan enduron MM-osakilpailun podiumille. E1-luokassa tehtaan Husqvarnaa kyytivä Seistola kaasutteli Puolan Kwidzunissä lauantaisessa kilpailussa kakkoseksi. Yleiskilpailussa Seistola oli neljäs edellään vain päivän nopein, Eero Remes, kakkonen Mika Ahola ja ison luokan ykkönen, espanjalainen Ivan Cervantes.

–Tätä olen odottanut, tunnusti Seistola ja arveli hiekkaisen reitin suosineen miestä,

–Makeat pätkät, varsinkin crossitesti oli minulle mieleen. Myös hiekkapintainen ja kapea enskäpätkä sujui hyvin, eikä extremelläkään tökkinyt isommin, totesi Husqvarnapilotti.

Sunnuntaina rouva Fortuna käänsi sitten selkänsä kangasalalaiselle. Seistola oli jälleen kipuamassa podiumille, kun koko päivän vaivannut sähkövika teki miehestä jalankulkijan vain muutama sata metriä ennen viimeisen maastokokeen maalia,

–Meillä oli koko päivän ongelmia sähköjen kanssa ja pyörään vaihdettiin aivotkin kertaalleen. Sitten yhden hyppyrin alastulon jälkeen ei peli käynyt kuin tyhjäkäyntiä. Kaasun kääntö stumppasi pelin heti. Yritin nilkuttaa tyhjäkäynnillä maaliin, muttei siitä ylämäkeen mitään tullut. Kyllä ketuttaa ja hartaasti, siunaili pettynyt Seistola kilpailun jälkeen.

–Kyllä tämä viikonvaihde oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Pystyin ajamaan useamman pohja-ajan ja ennen kaikkea pyörä tuntuu nyt todella hyvältä. Tästä on hyvä lähteä ensi viikonlopun kisaan Slovakiaan, summasi Seistola.

Sarjassa Seistola jatkaa kuudentena, mutta on enää pisteen päässä viidentenä majailevasta espanjalaispilotti Cristobal Guerrerosta.

Uusin numero