Seistola ja Remes sisuuntuivat Solsonassa podiumvauhtiin

Lauantain kuudenteen sijaan tyytymätön Seistola oli sunnuntaina kuin toinen mies Shercon puikoissa.

– Ajaminen lähti kulkemaan heti aamusta paljon paremmin kuin lauantaina. Onnistuin siinä, mitä hainkin, eli pystyin jatkamaan siitä, mihin avauspäivän lopulla jäin. Ajoin hyvin, päivä sujui miltei virheittä ja ajo eteni sulavasti ilman tökkimistä, pudotteli tyytyväinen Seistola.

Terävin hyökkäys sijoittui toiselle crossitestille, jossa hän takoi pohjat ja pisti samalla espanjalaista KTM-kuljettaja Ivan Cervantesia päihin 10,53 sekunnilla.

Seistola nousi siinä vaiheessa toiseksi pitäen paikkansa loppuun asti.

Solsonan tuplavoittajalle Cervantesille ei tosin Seistolakaan pystynyt pitkässä juoksussa mitään. Cervantesin uran 64. MM-osakilpailuvoitto heltisi 32,73 sekunnin erolla suomalaiseen.

Koroketrion täydentänyt Cervantesin australialainen tiimikaveri Matthew Phillips taipui puolestaan 12,61 sekunnilla Seistolalle.


Seistolan suorituksesta sai tosiaankin hakemalla hakea virhettä.

– Oikeastaan se ainoa osui viimeisen enskatestin lopulle, jossa yritin vielä puskea sillä ajatuksella, jos Ivanilla olisi sittenkin jotain ongelmia. Se kostautui pienenä kaatumisena.

Seistola on kahden osakilpailun sarjassa kolmantena pistein 27. Cervantesilla on 13 ja Phillipsillä viiden pisteen etu puolellaan.

– Ivan voitti myös viime vuonna Espanjassa molemmat päivät ja hän on juuri tällä vahvimmillaan. Tiedän, että pystyn voittamaan hänet, koska ylsin Espanjassakin iskuetäisyydelle. Onneksi tältä osin ei tarvitse odottaa enää kauaa. Ensi lauantaina sitten Portugalissa!, latasi Seistola.

Remes kävi huiman
trillerin kolmossijasta

TM:ää kuskaava Remes kävi kolmannesta sijasta huimaa kapinaa ranskalaisen Sherco-kuljettajan Anthony Boissieren kanssa. Ero oli päivän viimeiselle, eli yhdeksännelle pätkälle lähdettäessä vain 0,21 sekuntia Remeksen eduksi.

Boissiere paineli endurotestien sekunnin suomalaista rivakammin, mutta Remes sai silti huokaista loppujen lopuksi helpotuksesta: espanjalainen KTM-kuljettaja Cristobal Guerrero töpeksi ja putosi toiselta sijalta tylysti neljänneksi.

Boissiere kukisti Remeksen 0,87 sekunnilla. Remes puolestaan pystyi pitämään lauantaina kakkoseksi ajaneen Guerreron 0,82 sekunnin turvin takanaan.

– Joo, meinasi mennä jännäksi, myhäili Remes.

– Kaiken kaikkiaan kuitenkin parempi päivä kuin lauantai, joskin mahtui sunnuntaihinkin pari pientä virhettä. Ajoin toisella enskatestillä lippusiimoista läpi. Minulla oli lisäksi hiukan ylimääräistä ohjelmaa yhdellä extreme-testillä. Siinä sitä joutui sitten ajamaan vähän isommista kivistä yli. Sekunteja hukkaantui, mutta pääasia, että ylsin podiumille. Tästä on hyvä jatkaa Portugaliin.

Guerreron ranskalainen tiimikaveri Christophe Nambotinin jatkoi siitä, mihin lauantaina jäi, eli kärjessä. Nambotin varmisti pikkuluokan onnistuneessa MM-debyytissään täyden pistepotin peittoamalla Boissieren 38,95 sekunnilla.

Nambotinilla on koossa 40 ja Guerrerolla 30 pistettä. Viidenneksi lauantaina ajaneen Remeksen 26 pistettä oikeuttavat jaettuun neljänteen sijaan yhdessä ranskalaisen Sherco-kuskin Jeremy Tarrouxin kanssa. Boissieren plakkarista löytyy piste enemmän.

Renet taltutti Meon

Yleiskilpailun selkeästi nopein kuljettaja löytyi jälleen E2-luokasta.

Hän oli sunnuntaina vuorostaan ranskalainen Pierre Renet, joka pystyi taltuttamaan Husqvarnallaan maanmiehensä, KTM:n Antoine Meon niukasti 1,07 sekunnilla.

Betalla kisaava Johnny Aubert täydensi ranskalaisjuhlat kolmannella sijalla 33,17 pohjista. Kärkitrio erottui lauantain tapaan muista.

Meo johtaa sarjaa pistein 37. Renet vaanii kahden ja Aubert viiden pisteen päässä.

Naisten luokan vei toistamiseen nimiinsä espanjalainen Laia Sanz Hondallaan. Marita Nyqvist ajoi Yamahalla yhdeksänneksi 7.49 minuuttia Sanzista.

Junioreissa puolestaan britti Daniel McCanney paineli Husqvarnalla taas menojaan. Aleksi Jukola ajoi Betalla 17:nneksi 3.40 minuuttia voittajasta.

Kahdeksan kisaviikonvaihdetta kattavan MM-sarjan seuraavat osakilpailut ajetaan ensi viikonloppuna Portugalin Vale de Cambrassa.

Solsona, Espanja.
Enduron 2/16 MM-osakilpailu:
E1-luokka:

1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 59.19,16, 2) Anthony Boissiere Ranska, Sherco + 38,95, 3) Eero Remes Suomi, TM + 39,82, 4) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 40,64, 5) Jeremy Tarroux Ranska, Sherco + 53,98, 6) Thomas Oldrati Italia, Husqvarna + 56,40.

Pistetilanne:
1) Nambotin 40, 2) Guerrero 30, 3) Boissiere 27, 4) Remes ja Tarroux 26, 6) Jaume Betriu Espanja, Husqvarna 22.

E2-luokka:
1) Pierre Renet Ranska, Husqvarna 56.00,32, 2) Antoine Meo Ranska, KTM + 1,07, 3) Johnny Aubert Ranska, Beta + 33,17, 4) Jonathan Barragan Espanja, Husqvarna + 1.12,62, 5) Alex Salvini Italia, Honda + 1.17,30, 6) Lorenzo Santolino Espanja, Sherco + 1.51,94.

Pistetilanne:
1) Meo 37, 2) Renet 35, 3) Aubert 32, 4) Santolino 23, 5) Salvini 21, 6) Oriol Mena Espanja, Beta 20.

E3-luokka:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 56.29,42, 2) Matti Seistola Suomi, Sherco + 32,73, 3) Matthew Phillips Australia, Husqvarna + 45,34, 4) Luis Correia Portugali, Beta + 45,54, 5) Aigar Leok Viro, TM + 48,66, 6) Mathias Bellino Ranska, Husqvarna + 49,52.

Pistetilanne:
1) Cervantes 40, 2) Phillips 32, 3) Seistola 27, 4) Correia 26, 5) Bellino 25, 6) Leok ja Jeremy Joly Ranska, KTM 20.

Seuraavat osakilpailut: 12.-13.4. Vale de Cambra, Portugali.

Täydelliset tulokset:
http://enduro-live.info/

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero