Seistola: “Alkukauden vaikeudet johtuivat pyörästä, ei miehestä”

Seistola ajoi lauantaina E1-luokassa kauden ensimmäisen palkintokorokesijansa oltuaan kolmas ja sunnuntaina pirkkalalainen kipusi kakkoskorokkeelle.

Luokkavoiton otti lauantaina keskeyttänyt, mutta kaikki kauden muut osakilpailut voittanut ranskalainen Antoine Meo. Eero Remes täydensi suomalaispäivää nelostilallaan.

– Kun kausi menee eteenpäin, alkavat tulokseni parantua. Mutta kyllä meillä oli Rodrig Thainin ja Remeksen kanssa koko päivän tasaisen tiukkaa vääntöä. Olisiko se ollut päivän seitsemäs maastokoe, kun tein virheen ja ajauduin ulos reitiltä. Siinä meni hukkaan viitisen sekuntia, mutta sain silti pidettyä kakkospaikan, viime vuoden MM-pronssimitalisti Seistola iloitsi.

Meo johtaa MM-sarjaa selvästi. Ranskalainen Thain on toisena ja Remes kolmantena. Seistola on viidentenä ja sunnuntaina kymmenenneksi ajanut Antti Hellsten 12:tena.

– Nyt olen vielä vakuuttuneempi kuin eilen siitä, että alkukauden vaikeuteni johtuivat pyörästä, eivät miehestä itsestään. Ainahan se on helppo syyttää pyörää, mutta teimme siihen muutoksia ennen tätä viikonloppua ja tulokseni paranivat heti selvästi.