Seistola ajoi voiton Espanjassa – Remes toinen ja Salminen neljäs

Husqvarnalla kilpaileva Seistola ja TM:ää käskyttävä Remes järjestivät lauantaina huikean jännitysnäytelmän sen jälkeen, kun espanjalainen KTM-kuljettaja Cristobal Guerrero oli suistettu kärjestä viiden pätkän jälkeen.

Trilleri eteni sadasosien erolla, kunnes Seistola riuhtoi päivän toiseksi viimeisellä, eli 11. pätkällä 4,26 sekunnin eron Remekseen. Endurotesti ei tuonut enää muutosta loppujärjestykseen ja Seistola sai luvan käynnistää voitonjuhlan pidettyään Remeksen 8,36 sekunnin turvin takanaan.

– Nousin johtoon kuudennella pätkällä, mutta kaaduin seuraavalla extreme-testillä ja menetin 13 sekunnin etumatkani. Pystyin kuitenkin puristamaan alusta loppuun ja olen tietenkin todella tyytyväinen tähän urani neljänteen osakilpailuvoittoon, myhäili Seistola.

– Pyörä toimi hienosti ja mies on harjoitellut hyvin. Tästä lähdetään jatkamaan samaa vetoa sunnuntaina.

Seistola luonnehti lauantain olosuhteita äärimmäisen vaativiksi.

– Kuumaa, pölyistä ja tosi vaikeaa sekä rankkaa kaiken kaikkiaan. Siirtymät ja pätkät menivät sellaiseksi pölypulveriksi, jonka päällä oli vaikea saada kunnollista vauhtia.

Remes ajoi TM-uransa tähän mennessä parhaan sijoituksen.

– Koko päivä kulki tasaisesti ilman virheitä. Taistelu oli tiukkaa Masan kanssa, mutta tulin kyllä koko ajan sen minkä suinkin pääsin.

– Kyllähän tämä oli myös olosuhteiltaan tosi kova päivä. Reitti syöpyi paikoittain sellaiseen kuntoon, että välillä tuntui jo vaikealta päästä eteenpäin. Mutta ei mitään. Olen todella tyytyväinen tähän tulokseen, jatkoi Remes.

Suomalaisten kolmoisvoitto ei ollut sekään kaukana. Seistolan tiimikaveri Salminen jäi Guerrerosta vain 1,14 sekuntia. Salminen lähti päätöspätkälle kolmannelta sijalta 0,80 sekuntia Guerreron edellä. Salmisen eroksi kärkeen muodostui loppujen lopuksi 11,47 sekuntia.

Ranskalaisen KTM-kuljettajan Antoine Meon neljän voiton mittaiseksi Chilessä ja Argentiinassa venynyt putki napsahti tylysti poikki Puerto Lumbrerarsin avauspäivänä.

Hallitseva mestari koki kohtalonsa kolmannella endurotestillä, jolla hän hyytyi luokkapohjista 56 sekuntia. Meo päätyi kisassa viidenneksi puoli minuuttia Seistolasta.

Meo johtaa MM-sarjaa pistein 91. Seistola nousi Salmisen ohi lukemin 78-75. Remeksen 62 pistettä oikeuttavat neljänteen sijaan.

Tarkkala 12:s ja
Nikander 13:s

MM-sarjan neljäs suomalainen vakiokiertäjä Marko Tarkkala ajoi Hondalla E3-luokassa sijalle 12. Kärkeen KTM:llä kiirehtinyt ranskalainen Christophe Nambotin kukisti Tarkkalan lukemin 4.10,91.

Nambotin johtaa luokkaa hallitsevana mestarina kymmenen pisteen erolla ruotsalaiseen Joakim Ljunggreniin, joka ajoi lauantaina Husabergillaan neljänneksi.

Roni Nikander lähti Espanjaan antamaan näyttöjä taidostaan ja nopeudestaan. KTM:ää kuskaava Nikander päätyi 13:nneksi. Voiton vei nimiinsä espanjalainen Ivan Cervantes, josta Nikander jäi 4.22,86. Cervantes nappasi plakkariinsa myös yleiskilpailun voiton.

Cervantes peittosi toiseksi ajaneen italialaisen Honda-kuljettaja Alex Salvinin 36,15 sekunnilla. Salvini johtaa luokkaa 12 pisteen erolla Cervantesiin.

Kauden kuudes osakilpailu ajetaan sunnuntaina Puerto Lumbrerasissa.

Puerto Lumbreras, Espanja.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 5/14 osakilpailu, luokka E1:

1) Matti Seistola Suomi, Husqvarna 58.16,52, 2) Eero Remes Suomi, TM + 8,36 sekuntia jäljessä, 3) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 10,33, 4) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 11,47, 5) Antoine Meo Ranska, KTM + 34,76, 6) Nicolas Deperrois Ranska, Yamaha + 44,94.

MM-pistetilanne:
1) Meo 91, 2) Seistola 78, 3) Salminen 75, 4) Remes 62, 5) Thomas Oldrati Italia, Husaberg 57, 6) Simone Albergoni Italia, Honda 49.

Luokka E2:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 57.17,21, 2) Alex Salvini Italia, Honda + 36,15, 3) Johnny Aubert Ranska, KTM + 45,25, 4) Pierre Renet Ranska, Husaberg + 48,50, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 1.30,41, 6) Victor Guerrero Espanja, KTM + 2.09,60, …13) Roni Nikander Suomi, KTM + 4.22,286.

MM-pistetilanne:
1) Salvini 92, 2) Cervantes 80, 3) Renet 78, 4) Aubert 75, 5) Guerrero 48, 6) Mena 47, …18) Nikander 3.

Luokka E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 57.36,36, 2) Manuel Monni Italia, Beta + 43,71, 3) Aigar Leok Viro, TM + 1.02,70, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 1.20,18, 5) Luis Correia Portugali, Beta + 1.22,21, 6) Deny Philippaerts Italia, Beta + 2.03,31, …12) Marko Tarkkala, Honda + 4.10,91.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 90, 2) Ljunggren 80, 3) Leok 72, 4) Monni 61, 5) Correia 61, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM 46, …11) Tarkkala 29.


Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

Seuraava osakilpailu: 12.5. Puerto Lumbreras, Espanja.

Uusin numero