SE-Teamin paketti koossa

Endurotiimillä on hyvä paketti kasassa, joten on lupa odottaa vähintään yhtä hyviä tuloksia kuin viime vuonna. Kaudella 2014 saavutettu SE-Team Honda Racingin merkkimestaruus kertoo kuljettajien ja pyörien luotettavuudesta.

Kim Teikari palaa vuoden sairasloman jälkeen tositoimiin ja jatkaa A1-luokassa. Syksystä täydellä teholla treenaamaan päässyt Teikari on intoa täynnä ja 21-vuotiaan putkimiehen tavoitteena on SM-mitali.

Miko Mellin vaihtoi isompaan A2-luokkaan ja käskyttää 450-kuutioista Hondaa. Mellin on aina nähty kovassa vauhdissa Päitsillä, ja tänä vuonna hän starttaa kisaan nuoresta iästään huolimatta jo kymmenennen kerran.

Juha-Pekka Tirkkonen pysyy samassa, tutussa ja hyväksi todetussa pyörämallissa kuin viime vuonna ja kerää pisteitä A2-luokassa. Tirkkonen on pitänyt talven harjoituksissa erittäin hyvää vauhtia.

Tammikuun lopussa 16 vuotta täyttävä Annamaria Karikuusi ajaa enduron LadyCuppia ja osallistuu ensimmäistä kertaa Päijänteen Ympäriajoon. Kilpailukalenteriin mahtuu myös Cross Countrya, Viron Baltic Cuppia ja harjoitusmielessä EM-osakilpailuita, vähintään reppupyöränä opettelemassa tulevia vuosia varten.

Sasu Enjala metsästää tuttuun tapaan veteraanicupin pisteitä pikku Hondallaan.

Aktiiviuran lopettanut Jari Mattila toimii tiimin testikuljettajana sekä valmentajana.

Tiimipäällikkönä häärii Jukka Aures.

Menossa mukana ovat Duell, Kendall, Puhtila, SE-Hallit, TEHO, Kuljetus Nupponen ja Honda.
 

Uusin numero