SE-Teamilla vahva Päitsi-kenraali

SE-Team kuljettajat Miko Mellin ja Juha-Pekka Tirkkonen ottivat kaksoisvoiton A2504t-luokassa ja sama kaksikko miehitti myös yleiskilpailun kaksi ensimmäistä sijaa.

Mellin koki kisan hyväksi treeniksi kahden viikon kuluttua ajettavaa Päijänneajoa ajatellen.

– Ihan hyvä että tuli ajettua, kertoo Mellin.

– Reitti oli melko raskas, koska se kului paljon. En saanut itsestäni ihan kaikkea irti.

Päitsille hän lähtee hakemaan luokkavoittoa, sekä podium paikkaa yleiskilpailusta.

Tirkkosen kisa meni todella hyvin.

– Kahdet pikku lipat tuli heitettyä, muuten aika tasaista menoa.

Tirkkosen mukaan myös reitti alkoi pettää toisella kierroksella.

Tuomo Karsisto oli A2504t luokassa seitsemäs. Varusmiespalvelusta suorittava Tuomo keräsi 5 nuorten SM-pistettä, sijoituksen ollessa 11. Myös Karsisto valitteli reitin kulumisesta.

– Kulumisen seurauksena tuli muutama läheltä piti -tilanne.

Hän myös kaatui pari kertaa ja jäi jumiin.

– Pyörä ja jousitus pelasivat hyvin, mutta itse en ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa alkuviikosta alkaneen vatsataudin takia, Karisto kertoo.

Myös selkä kipeytyi jatkuvan pompotuksen seurauksena.

V40 veteraanicupin toiseksi nopein oli hienosti Sasu Enjala, joka pysyi pystyssä koko kisan, mutta ketjut lähtivät kahteen kertaan.

– En kaatunut, vaikka lähellä oli, sanoo Enjala ja valittaa että meno jäi aika jäykäksi.

– En päässyt parhaaseen ajorytmiin.

Aikatauluun Enjala oli tyytyväinen. Odottelua ei ollut liikaa eikä toisaalta tarvinnut kiirehtiä.

Uusin numero