Savaste valmiina karsintapäivään

Savaste on odottanut viime päivät odottanut malttamattomasti ajamaan pääsyä. Rata on kierretty muutamaan otteeseen jalkaisin läpi ja ensivaikutelmat radasta ovat oikein hyvät.

– Yön aikana satoi vettä reilusti, joten ainakin aluksi lauantain karsinnoissa tulee rata olemaan pehmeä. Lisää sateita ei ole luvassa kuin ehkä kuuroja, joten päivän aikana rata tulee varmasti muuttumaan melko paljon ja on tärkeää pystyä sopeutumaan nopeasti radan muutoksiin päivän kuluessa, kertoo Suomen moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.

Kaikkiaan kuljettajia on saapunut paikalle noin 230 eri puolilta maailmaa ja maat panostavat kilpailuun paljon. Vahvat edustukset ovat paikalla mm. USA:sta, Australiasta, Uusi-Seelannista.

Perjantai-illan avajaisissa FIM koulutti nuoria harjoitteluun, kilpailijana kehittymiseen, kilpailemiseen, ympäristöön sekä antidoping -asioihin liittyen.
 

Uusin numero