Sand Blowers ykkönen Kauhajoella

Joukkueiden kokoonpanoissa nähtiin useiden loukkaantumisten takia muutoksia. Hyvinkään Sand Blowersien riveissä tiistaina loukanneita Jari Mäkistä ja Nike Lunnaa olivat paikkaamassa ruotsalaiset Ricky Kling sekä Daniel Henderson. Kotkien joukkueessa Jooa Partanen korvasi niin ikään loukkaantuneena olevan Kauko Niemisen.

Lisäksi Jokerit esitteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella Aki-Pekka Mustosen riveissään.

Tapahtumarikkaan kilpailun voittoon ajoi lopulta 37 pisteellä Hyvinkään Sand Blowers. Joukkueen ykköskuljettaja Timo Lahti oli jälleen vireessä keräten viidestä erästään ns. maksetut maksimit.

Ricky Kling keräsi hyvinkääläisille 10 pistettä ja toinen ruotsalainen Daniel Henderson yhdeksän pistettä.

Toiseksi illan kilpailussa sijoittui Paholaishaukat kerättyään 32 pistettä. Paholaishaukat menetti voiton erässä 18, johon se lähti tasapisteissä Sand Blowersin kanssa.

Ensimmäisellä yrittämällä Marko Suojanen kaatui tullen hylätyksi, toisella yrittämällä samoin kävi Kalle Katajistolle, joten erä 5-0 Sand Blowersille.

Kolmanneksi päivän kilpailussa tuli Seinäjoen Kotkat 26 pisteellä, Juha Hautamäen kerättyä puolet joukkueensa pisteistä. Kotkat koki kilpailussa myös paljon epäonnea useiden hylkäysten muodossa. Joukkue hävisikin kaksi viimeistä eräänsä 5-0 oltuaan vielä mukana voittokamppailussa.

Kotijoukkue Jokerit jätettiin jälleen viimeiseksi. Tällä kertaa kauhajokelaiset keräsivät 16 pistettä. Jokerit joutui ajamaan kilpailun kolmella kuljettajalla, kun Vili Mattila kärsi konerikon harjoituksissa, eikä pystynyt kilpailussa ajamaan.

SM-liigan seuraava osakilpailu kaasutellaan Porissa, Yyterin radalla 10. elokuuta.

Tulokset:
1. Sand Blowers 37: Timo Lahti 14, Ricky Kling 10, Daniel Henderson 9, Henri Ahlbom 4
2. Paholaishaukat 32: Kalle Katajisto 11, Marko Suojanen 3, Jiri Nieminen 10, Niko Siltaniemi 8
3. Kotkat 26: Juha Hautamäki 13, Mika Loppi 1, Jooa Partanen 3, Teemu Lahti 9
4. Jokerit 16: Aki-Pekka Mustonen 7, Janne Nyman 3, Jesse Mustonen 6, Vili Mattila 0
 

Viimeisin numero