Samuli Aro uudessa ranneleikkauksessa

Suomen Trophy-sekstettiin jo valittu Aro teloi vasemman ranteensa
kesäkuussa Vantaan MM-motocrossissa. Vamma osoittautui pahemmaksi,
mitä alkujaan oletettiin, sillä Aro joutui käymään uudessa leikkauksessa
tällä viikolla.

– Ranne ei tuntunut tulevan ensimmäisen leikkauksen jälkeen täysin
kuntoon. Kävin magneettikuvauksessa, jolloin ilmeni, että ranteessa oli
toinen murtuma, nivelsiteet olivat revenneet ja niveleen oli kasvanut
rustopiikki. Rannetta operoitiin sekä putsattiin tiistaina ja nyt edessä
on puolentoista kuukauden mittainen sairausloma, kertoo Aro.

Mustana hevosena Heinolan MM-enduroon?

KTM:n Suomen tiimin neuvonantajaksi ja apupojaksi itseään luonnehtiva
Aro löi jämäkästi pisteen henkilökohtaiselle MM-uralle 13. syyskuuta
vuonna 2009 Ranskan St. Flourissa ilmoittamalla ilman korulauseita, että
”se on nyt loppu”.

Päätös näyttää pitävän, vaikka Suomi palaakin ensi vuonna MM-kartalle
Heinolassa syyskuun alussa ajettavan kauden toiseksi viimeisen
osakilpailun merkeissä. Tämän vuoden Sixi-kuviot saattoivat antaa
varovasti ymmärtää, että Aro, 36, voisi laukata vanhasta muistista ja
kuuluisana mustana hevosena Heinolaan.

– Se kävi kerran mielessä, mutta häipyi sieltä yhtä nopeasti. Mutta
mistä sitä koskaan tietää. On minua kyselty Heinolaan ainakin antamaan
neuvoja pätkien osalta.

Aro myöntää, että poisjäänti Suomen Sixiltä kirpaisi hetken vietävästi.
– Kyllähän se harmitti ihan pirusti, mutta siitä on toivottu. Ei minulla
ole enää kovaa poltetta kilpailemiseen. Enemmän ajatukset ovat pyörineet
siinä, että josko jo saisi riittää.

– Voisin pitää nyt kaksi vuotta taukoa ja treenata niiden jälkeen
seuraavat kaksi vuotta vuorostaan todella lujaa. Pakko, sillä
veteraaneissa alkaa olla niin kova taso, virnistää Aro.

Uusin numero