Salonen sitkein Himoksen helteessä

Kolme kärkikuljettajaa karkasi muilta jo ensimmäisen, noin kymmenminuuttisen kierroksen aikana. Enduron MM-sarjan ammattilaiset Salonen ja Tarkkala saivat seurakseen aktiiviuransa motocrossissa jo lopettaneen Hannu Poikelan. Jo toisella kierroksella kävi kuitenkin selväksi ammattiurheilijoiden ja harrastajien ero, Poikela jäi kärkikaksikosta selvästi.

Salonen veti letkaa ensimmäisen kierroksen, sitten Tarkkala siirtyi kärkeen kolmen kierroksen ajaksi. Ajoajan lähestyessä puoltaväliä Salonen kuittasi uudestaan kärkeen ja kun Tarkkala puolestaan vietti huollossa ylimääräistä aikaa hanskojen vaihdossa, kasvoi johtomarginaali jo noin kahteen minuuttiin.

Edes uudet hanskat eivät auttaneet Tarkkalaa enää alkukierrosten vauhtiin, vaan Salonen takoi kierros kierrokselta lisää etumatkaa. Salosen pyörään oli kisaa varten rakennettu suurennettu bensatankki, joten hän olisi tarvittaessa voinut ajaa koko kaksituntisen ilman stoppia. Johtomarginaalin ollessa jo kolmisen minuuttia Salonen pistäytyi kuitenkin varmuuden vuoksi ottamassa lisää polttoainetta tankkiin ja urheilujuomaa mieheen.

Viimeisellä kierroksella voittoa kohti ajanut Salonen pystyi jo varmistelemaan ja hidastamaan juuri sen verran, että kahden tunnin ajoaika ehti täyttyä kun mies saapui kahdenneltatoista kierrokselta. Loppujen lopuksi voittomarginaaliksi kirjattiin lähes kolme minuuttia.

Poikela onnistui pitämään kolmannen sijansa, vaikka Marko Leponiemi pääsikin välillä Poikelan aikaisemman varikkostopin aikana ohi. Leponiemi putosi vielä viimeisellä kierroksella viidenneksi, kun Salosen perheen täysosumapäivä täydentyi nuoremman veljen Laurin nelossijalla.

Ennen Yleisen luokan kisaa Nuoret, Naiset ja Veteraanit kilpailivat oman kaksituntisensa. Koko joukon kärkikaksikko oli Veteraanien kärkipari, jossa Kari Helin kukisti Marko Laaksosen niukasti kakkoseksi. Nuorten luokan nopein oli Aku-Pekka Fagerholm, hän ehti maaliin koko joukon kolmantena. Nuorten kakkos- ja kolmossijat jäivät Jämsään jo lauantain kansallisessa B-luokan kisassa ajaneiden Johannes Salmisen ja Jussi Arvajan toimesta.

Naisten mestariksi puolestaan kruunattiin Marita Nyqvist ennen Hanna Mertsalmea.

Uusin numero