Salmisen voittokulku jatkui

Salmisen viikko sitten Espanjassa käynnistämä voittokulku jatkui Portugalissa, jossa hän ajoi Husqvarnallaan luokkansa kärkeen 6,5 sekunnin erolla KTM:llä kilpailevaan Eero Remeksen. Salmisen tiimikaveri Matti Seistola täydensi Vale de Cambran suomalaismenestystä neljännellä sijalla 27,5 sekuntia voittajan takana.
– Taistelu Remeksen kanssa oli tiukkaa koko päivän. Eero oli minua nopeampi crossi- ja endurotesteillä, mutta pääsin kuittaamaan tilanteen extremellä, joka on täällä kieltämättä aika vaikea, kertoi Salminen.

Salmisen päivä kulki jälleen virheittä, kuten viime sunnuntaina Espanjassakin.
– Pyörä kulki kuin raiteilla ja sain taas vetää sen, mikä peleistä lähti.

Tosin jotain jäi hampaankoloonkin järjestyksessään jo uran 85. MM-osakilpailuvoiton jäljiltä. Salminen hävisi päivän viimeisellä crossitestillä seitsemän sekuntia luokkapohjat takoneelle Remekselle.
– Jotenkin rytmi vain katosi ja siellä tuli tussailtua liikaa. Onneksi siihen oli varaa. Eipä silti, kyllä minun pitää pyrkiä kehittelemään toiseksi ajopäiväksi jotain uutta nimenomaan crossi- ja endurotesteille, suunnitteli Salminen.

Suomalaiskuljettajat lähtevät MM-sarjan kolmoisjohdossa Portugalin kisan toiseen ajopäivään sunnuntaina. Salmisella on pisteitä koossa 75, Seistolalla 62 ja Remeksellä 57.

Sinivalkoisen värisuoran lauantain palkintokorokkeella rikkoi ranskalainen Honda-kuljettaja Rodrig Thain 13 sekuntia Seistolan edellä.
Thainin maanmiehen, Portugaliin MM-pisteissä kolmantena saapuneen Fabien Planetin kohtaloksi koitui keskeytys Sherco-pyörän tekniikan petettyä jo heti ensimmäisellä pätkällä.

E1:
1) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 56.55,33
2) Eero Remes Suomi, KTM + 6,51 sekuntia jäljessä
3) Rodrig Thain Ranska, Honda + 14,56
4) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 27,50
5) Thomas Oldrati Italia, KTM + 36,70
6) Cedric Melotte Belgia, GasGas + 48,41
7) Julien Gauthier Ranska, TM + 1.19,35
8) Lorenzo Santolini Espanja, KTM + 1.38,95.

MM-pistetilanne:
1) Salminen 75
2) Seistola 62
3) Remes 57
4) Thain 54
5) Oldrati 31 47
6) Gauthier 42.

Uusin numero