Salminen viiletti vakuuttavaan voittoon Ruotsin MM-endurossa

Uransa 14. henkilökohtaista maailmanmestaruutta tavoitteleva Salminen on E2-luokan MM-sarjassa kolmantena ja enää 13 pistettä kärjestä, kun kaudesta on ajamatta viisi kisapäivää.

– Sain kärkeä viidellä pisteellä kiinni, mutta ei nyt vielä tuijoteta tuota tilannetta liikaa. Työt pitää tehdä jatkossakin niin hyvin kuin osataan, painotti Salminen.

Husqvarnalla kilpaileva Salminen ei jättänyt jossitteluille sijaa länsinaapurissa. Hän vei vakuuttavan luokkavoiton 39,12 sekunnin erolla ranskalaiseen Husaberg-kuljettaja Pierre Renetiin.

Yleiskilpailussakin toiseksi yltänyt Salminen otti luokkansa ohjat käsiinsä heti päivän avanneella crossitestillä, jonne hän takoi pohja-ajan.

– Käytännössä virheetön ja hyvävauhtinen päivä. Ei mitään ongelmia ja pyörä toimi taas kuin kello, vahvisti jo uransa 96. MM-osakilpailuvoiton ajanut Salminen.

Salminen oli elementissään varsinkin pitkällä endurotestillä.

– Olin tosi vahva enskatestillä. Siellä se voitto ratkesi. Pysyin crossitestillä läpi päivän kärjen vauhdissa kuten extremelläkin. Tosin eihän siellä extreme-testillä hirveitä eroja synnykään. Siellä voi vain hävitä.

Lauantaina kolmanneksi KTM:llä sijoittunut ja kuluvalla kaudella yhteen voittoon yltänyt espanjalainen Cristobal Guerrero johtaa sarjaa pistein 170. Salmisen tavoin neljä osakilpailuvoittoa viimeistellyt Renet hiillostaa Guerreroa kahden pisteen päässä.

Salmisen saldo kirjataan pistein 157. Salmisen lähin uhkaaja, GasGas-pyörällä etenevä espanjalainen Ivan Cervantes on jäänyt hänestä jo 30 pistettä.

– Kyllähän tämä mestaruus alkaa olla meidän kolmen välinen kauppa. Toivotaan nyt, että italialainen tiimikaverini Salvini (Alex) pystyisi ahdistelemaan täällä sunnuntaina lähinnä Guerreroa, suunnitteli Salminen.

Muilla suomalaisilla ei
ollut asiaa podiumille

Suomalaisilta odotettiin podiumvauhtia myös E1-luokassa, mutta Husqvarnan Matti Seistola ja KTM:n Eero Remes joutuivat harmikseen tyytymään sijoihin neljä ja viisi. Tuore Euroopan mestari Roni Nikander ajoi KTM:llään mukavasti kahdeksanneksi ja Antti Hellsten TM:llä sijalle 12.

Voiton vei nimiinsä kauden kaikissa maaliin ajamissaan kilpailuissa ykköseksi noussut Remeksen ranskalainen tiimikaveri Antoi Meo. Meo kukisti Seistolan 36,43 sekunnilla. Pitkään kärkeä kolkutellut, mutta toisen kierroksen endurotestillä Meosta ratkaisevasti miltei puoli minuuttia jäänyt Remes tuli 17,24 sekuntia Seistolan takana.

Meo johtaa MM-sarjaa 40 pisteen erolla maanmieheensä, Shercoa käskyttävään Fabien Planetiin. Remes hiillostaa Planetia enää yhden pisteen päässä. Neljäntenä olevalla Seistolalla on matkaa Remekseen yhdeksän pistettä.

E3-luokassa kovaa kyytiä kohti maailmanmestaruutta KTM:llä kiitävä Ranskan Christophe Nambotin ajoi jo kauden kymmenennen voittonsa. Hän vei nimiinsä myös yleiskilpailun vajaan yhdeksän sekunnin marginaalilla Salmiseen.

Marko Tarkkala tuli isossa luokassa Betalla viidentenä 1.45 minuuttia voittajan takana. Tarkkala on pisteissä kuudennella sijalla.

MM-sarja jatkuu sunnuntaina Karlsborgissa.

Karlsborg, Ruotsi.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 11/16 osakilpailu, luokka E2:

1) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 1.05,41,20, 2) Pierre Renet Ranska, Husaberg + 39,12 sekuntia jäljessä, 3) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 1.45,65, 4) Johnny Aubert Ranska, KTM + 1.53,88, 5) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 2.24,10, 6) Antoine Basset Ranska, Yamaha + 3.11,11.

MM-pistetilanne:
1) Guerrero 170, 2) Renet 168, 3) Salminen 157, 4) Cervantes 127, 5) Aubert 111, 6) Salvini 91.

Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, KTM 1.06,23,37, 2) Fabien Planet Ranska, Sherco + 18,96, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 30,82, 4) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 36,43, 5) Eero Remes Suomi, KTM + 53,67, 6) Rodrig Thain Ranska, Honda + 1.27,83, …8) Roni Nikander Suomi, KTM + 1.54,04, 12) Antti Hellsten Suomi, TM + 3.08,37.

MM-pistetilanne:
1) Antoine Meo Ranska, KTM 180, 2) Thain 140, 3) Remes 139, 4) Seistola 130, 5) Oldrati 123, 6) Planet ja Simone Albergoni Italia, Honda 109, …12) Hellsten 49, 17) Nikander 8.

Luokka E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 1.05.32,82, 2) ) Aigar Leok Viro, TM + 37,26, 3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 50,19, 4) Manuel Monni Italia, KTM + 1.20,55, 5) Marko Tarkkala Suomi, Beta + 1.45,36, 6) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 1.57,61.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 217, 2) Ljunggren 157, 3) Leo 15, 4) David Knight Iso-Britannia, KTM 149, 5) Mena 134, 6) Tarkkala 94.

Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

Seuraava osakilpailu: 26.8. Karlsborg, Ruotsi.
 

Uusin numero