Pienimmän luokan mitalipöydän muruja myöten tällä tahdilla putsaavan suomalaistrion tulinen taistelu jatkuu torstaista lauantaihin lomailijoiden suosiman Fethieyn liukkailla kuulalaakerikivillä Turkissa. Normaalista MM-rutiinista poikkeava aikataulu johtuu siitä, että Turkissa käydään sunnuntaina presidentinvaalit.
– Tämä pyörä pelittää hienosti viikonpäivästä riippumatta. Ei haittaa, heittää lajinsa kuningas Salminen tavoilleen uskollisesti.
”Turha kyttäillä”
Salminen on voittanut Husqvarnalla kauden kuudesta ensimmäisestä kisapäivästä neljä.
Tiimikaveri Seistolalla ja KTM:ää kuskaavalla Remeksellä on plakkarissaan voitto mieheen. Suomalaisten voittoprosentti on siis täydet sata.
– Alkukausi on kulkenut erittäinkin hyvin lukuun ottamatta ehkä sitä Sisilian jälkimmäistä kisapäivää, jolloin ehdin vähän huonommallakin suorituksella silti kolmanneksi. Mutta eihän tässä suinkaan helpolla pääse. Pojat tulevat kyllä kovaa, Salminen viittaa Seistolaan ja Remekseen.
Salminen painottaa samalla, että kausi saavuttaa sittenkin vasta puolivälinsä Turkin turkoosin rannikon upeissa maisemissa lähellä Kreikan saaristoa.
– Omaan tekemiseen tässä on tietysti keskittyvä. Turha sitä on kyttäillä muita, sanoo jo uransa 87. MM-osakilpailuvoiton ensisijaiseksi tähtäimekseen Turkissa asettava Salminen.
Kivikossa kolisee
Fethiyessa ja ylipäätään Turkissa ajettiin MM-pisteistä ensimmäisen kerran viime vuoden syyskuussa. Salmisen silloisella kilvanajokalustolla ei ollut vielä tällöin asiaa kärkikamppailuihin hetkittäisiä välähdyksiä lukuun ottamatta.
– Ajoin hiekkapohjaisella crossitestillä yhdet yleiskilpailun pohjat. Se oli yksi niistä viime kauden harvoista valonpilkahduksista.
Pehmeän crossitestin kovaksi vastapainoksi koko muu reitti onkin sitten extreme- ja enduropätkien sekä siirtymien osalta enemmän tai vähemmän karua kivikkoa. Jos pyörästä ei löydy pitoa, niin matkanteko on pelkkää tuskaa ja takkuamista raekooltaan koko skaalan kattavilla kivillä.
– Irtokiveä on kovalla pinnalla tosi paljon. Aivan kuin kuulalaakerisoralla ajaisi. Vauhdillisesti Turkin kisa oli ainakin viime kaudella hitaamman puoleinen, kuvailee Salminen viimeisimpien sääennusteiden mukaan taatusti helteistä urakkaansa.
MM-sarja on kulkenut Turkkiin tultaessa tiukassa suomalaiskomennossa. Enduro 2-luokassa on tänä vuonna suomalaisittain hiljaista, mutta muissa luokissa ulkomaalaiset kuljettajat ovat jääneet nuolemaan lähinnä näppejään.
Mika Ahola huimistelee Hondallaan 3-luokan kärjessä ja kauden komeetta Antti Hellsten häärää KTM:n puikoissa junioreiden piikkipaikalla.