Salminen siirtyy suksilta valmiin enduropyörän sarviin Espanjassa

Kolmella vuosikymmenellä kultaa huuhtonut Salminen pyyhkii otsaltaan hiihtoladulla vuodatetut viimeisetkin hikipisarat, sysää sukset peruskuntokauden jäljiltä nurkkaan ja hyppää Husqvarnan selkään perinteiseen tyyliin Espanjan suunnalla.

– Nyt katsellaan keleiltään suotuisia harjoitus- ja testimaastoja Espanjasta. Ensivaiheessa edessä on viiden päivän reissu, sitten paluu kotimaisemiin messujen merkeissä ja sen jälkeen otetaan taas suunta Espanjaan, E1-luokkaan siirtynyt Salminen avaa kalenteriaan.

Salminen ylsi viime kaudella ainoana suomalaiskuljettajana MM-mitaleille pokkaamalla E2-luokassa pronssia. Nyt edessä on paluu E1-luokkaan, jossa hän saavutti tähän mennessä viimeisimmän mestaruutensa vuonna 2011.

Italian testipäivät nousevat
arvoon arvaamattomaan

Salmista totteleva nelitahtinen ja 250-kuutioinen pyörä pysyy pitkälti samanlaisena luokan vaihdosta huolimatta.

– Kone on vähän pienempi, mutta se sopii paremmin tuohon runkoon.

Salminen testasi pienen luokan pyörää kolmen päivän ajan jo joulukuussa Italiassa.

– Se oli nappiajoitus siinäkin mielessä, että pääsin tekemään pyörän samaan syssyyn heti kauden jälkeen ja edelleen sopiva kisavire päällä. Espanjassa ensimmäiset päivät ovat sitten taas enemmän ajotuntuman hakemista.

Viime vuoden puolelle ajoittuneet testipäivät saattavat nousta arvoon arvaamattomaan myös MM-sarjan aikatauluun peilaten. MM-pisteistä ajetaan alkavalla kaudella ja viime vuoden tapaan ensimmäisen kerran 16. maaliskuuta Chilen Talcassa.

– Mekaanikkoni Mika Sironen painaa parhaillaan pitkää päivää pyörän kanssa, sillä kalusto laivataan kohti Etelä-Amerikkaa jo 28. tammikuuta Barcelonassa. Vielä viime vuonna pyörät kulkivat Chileen lentoteitse. Saattaa olla, että joillekin tiimeille tulee päälle pikkuhoppu tämän vuoksi. Tässäkin mielessä ne joulukuun kolme testipäivää ovat osoittautuneet äärimmäisen tärkeiksi, tähdentää Salminen.

Los Angeles kutsuu

Salminen on saanut valmistautua myös kilpailukalenterinsa puolesta hyvissä ajoin ja levollisin mielin alkavaan kauteen.

– Kisaohjelmani lyötiin lukkoon jo viime vuoden puolella. Hyvältä ja selkeältä näyttää, huikkaa Salminen, jolle edellisen kauden loppu muodostui jo turhankin ruuhkaiseksi.

Salminen ajaa MM-sarjan lisäksi täysipainoisen Italian sarjan, jonka kaksipäiväinen avaus odottaa vuoroaan 6.-7. huhtikuuta Camerinossa.

– Tämän lisäksi ohjelmaan lukeutuvat X-Games -kilpailut Los Angelesissa ja Münchenissä, sekä mahdollisesti edelleen jokunen muu valikoitu kisa.

MM-sarjan kenraaliksi ajettavalle kilpailulle ainoan mahdollisuuden tarjoaa Espanjan Santiago de Compostela 3. maaliskuuta.

– Katsotaan nyt, mikä tilanne on silloin säiden osalta ja palveleeko kisa tarkoitusta. Ei se ole enää mikään välttämättömyys näillä ajotunneilla, toteaa Salminen rauhalliseen tyyliinsä.

* Kuva: Husqvarna
 

Uusin numero