Salminen päätti MM-kauden kuudenteen sijaan Ranskassa

Enduro 2-luokan ylivoimaiseksi voittajaksi sunnuntaina karautti kotiyleisönsä edessä Pierre Renet, joka kukisti Thomas Oldratin 1.36 minuutilla. BMW-Husqvarna -tiimissä työntäyteisen MM-kauden paketoinut Salminen jäi voittajasta 2.20 minuuttia.
– Olin päivän alussa hyvässä vauhdissa ja viidentenä, mutta menin nutulleni viimeisen kierroksen ensimmäisellä testillä ja hukkasin siinä aikaa. Lisäksi minulle mätkäistiin jo aiemmin kymmenen sekunnin aikasakko, kertasi Salminen.
Noiretbalessa ajettiin vielä lauantaina todella kurjassa kelissä.
– Sunnuntainakin oli kylmää, mutta vettä ei onneksi enää tullut niskaan. Eipä silti, kyllähän tuo pääosin pelloilla ajettu reitti kului aika pahasti uralle.

Salminen nousi kolme kertaa podiumille

Salminen sijoittui MM-loppupisteissä kahdeksanneksi, vaikka häneltä jäi kolme osakilpailuviikonvaihdetta väliin Italiassa, Puolassa ja Slovakiassa nilkkavamman vuoksi.
Seitsenkertainen maailmanmestari ajoi kivenkovassa luokassa parhaimmillaan toiseksi Kreikan kisan jälkimmäisenä päivänä. Kauden ensimmäisissä osakilpailuissa Espanjassa ja Portugalissa hän nousi puolestaan molemmissa kolmanneksi. Salminen oli myös pisteissä kolmantena ennen harmittavaa loukkaantumistaan.
Mika Ahola varmisti kakkosluokan mestaruuden jo lauantaina, eikä hän ajanut enää sunnuntaina. Hopean niin ikään jo hyvissä ajoin varmistanut espanjalainen Ivan Cervantes kävi sunnuntaina käytännössä vain kääntymässä reitillä, ennen kuin hän päätti jättää leikin sikseen.
Luokan MM-pronssia kuittasi tililleen Oldrati, joka pystyi pitämään Renetin viiden pisteen turvin takanaan.
Salmisen tiimikaveri Marko Tarkkala ei kilpaillut Ranskassa kipeytyneen ranteen vuoksi.
Kakkosluokan muista suomalaiskuljettajista Valtteri Salonen ajoi sunnuntaina kahdeksanneksi ja Oskari Kantonen sijalle 12.

Noiretable, Ranska.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 16/16 osakilpailu, luokka 2:
1) Pierre Renet Ranska, KTM 1.00.25,36, 2) Thomas Oldrati Italia, KTM + 1.36,20 jäljessä, 3) Rodrig Thain Ranska, TM + 1.48,11, 4) Oscar Balletti Italia, Honda + 1.59,56, 5) Nicola Paganon Ranska, Kawasaki + 2.07,65, 6) Juha Salminen BMW-Husqvarna + 2.20,38, …8) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 2.28,74, 12) Oskari Kantonen Suomi, KTM + 4.14,35.

Loppupisteet:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 358, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM 323, 3) Oldrati 291, 4) Renet 286, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 228, 6) Balletti 199, …8) Salminen 172, Salonen 150, Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna 148.

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero