Salminen nousi kaukaa takaa kahdeksanneksi Gotlannissa

Salminen joutui antamaan kärjelle tuntuvasti etua huonon startin myötä.

– Minun piti tehdä lujasti töitä kuroakseni eroa kiinni. Ohituksiin meni paljon aikaa ja kun nousin kymmenen joukkoon, niin kärki oli jo karannut minulta. Sain hyvän vauhdin sekä rytmin päälle kisan puolivälissä ja päädyin kahdeksanneksi. Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen sijoitukseeni ja erittäinkin tyytyväinen Husqvarnaan, Salminen kertoi tiedotteessa.

Liukkaan ja kuraisen kelin värittämän kilpailun voittoon ajettiin uudella Husqvarnalla ranskalaisen Pierre ”Pela” Renetin toimesta.

Voitto oli Renetille jo kolmas putkeen järjestyksessään 30. kertaa ajetussa Ruotsin suurimmassa moottoripyöräkisassa, jossa oli tällä kertaa mukana 2700 kuljettajaa.

– Tuntuu mahtavalta ottaa kolmas peräkkäinen voitto Gotland Grand National-kisassa ja ensimmäisessä kilpailussani uudella Husqvarnalla. Teimme lujasti töitä valmistautuessamme tähän viikonloppuun ja minulla oli vahva luottamus uuteen pyörään. Voitto täällä Ruotsissa on täydellinen tapa aloittaa Husqvarnan uusia aikakausi, Renet hehkutti työnantajansa tiedotteessa.

Gotland Grand National:
1) Pierre Renet Ranska, Husqvarna 7 kierrosta, 3.21,18, 2) Jonas Karlsson Ruotsi, KTM 7 kierrosta 3.27,03, 3) Jeremy Tarroux Ranska, Sherco 7 ierrosta 3.31,22, 4) Andreas Hultman Ruotsi, Honda 7 kierrosta 3.31,39, 5) Mats Nilsson Ruotsi, Yamaha 7 kierrosta 3.33,14, 6) Mats Akerblom Ruotsi, KTM 7 kierrosta 3.33,17, …8) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 6 kierrosta 3.00,15.
 

Uusin numero