Salminen ja Ahola Casinolta Linnaan

Molemmat maailmanmestarit ovat saaneet kutsun itsenäisyyspäiväksi Linnan
juhliin, jonne kaksikko kiirehtii puolisoineen Portugalista.

Salminen ja Ahola siirtyvät kasinolta linnaan, sillä he ovat mukana 4.
joulukuuta kansainvälisen moottoriliiton FIM:n gaalassa Estorilin
Casinolla.

Salminen ja Ahola ovat olleet FIM gaalan yhteydessä ehdolla myös Vuoden
Persoonaksi, joka valitaan jo päättyneen yleisöäänestyksen perusteella.
Lajinsa kaikkien aikojen menestynein urheilija Salminen voitti
päättyneellä kaudella maailmanmestaruuden E2-luokassa. Mestaruus oli
Salmiselle historiallisesti jo kahdeksas. Salmisella on koossa kaiken
kaikkiaan 13 henkilökohtaista mestaruutta, kun saldoon ynnätään myös
2000-luvun alun yleismestaruudet.

Ahola tuuletti puolestaan mestaruutta E3-luokassa. Titteli oli Aholalle
jo viides peräkkäinen. Salmisen ja Aholan ensi kauden sopimukset ovat
vielä vahvistamatta. Husqvarna ja Honda lienevät vahvimmilla.

Salmisesta leivottiin kaudella 2011 tuplamestari, kun hän palautti
yhdessä Eero Remeksen, Matti Seistolan, Jari Mattilan, Marko Tarkkalan
ja Valtteri Salosen kanssa Suomen MM-joukkuekilpailun kultakantaan
elokuussa Kotkan ja Haminan seudulla ajetussa ISDE:ssa.

Muut joukkuemestarit saavat seurata Linnan juhlia tv:n välityksellä.

– Ainakaan minulle ei ole tullut kutsua niihin juhliin, kuittasi
Tarkkala.

Uusin numero