Salmisen sijoitus sai sinettinsä sunnuntaina kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Barcelonan lähettyvillä Suriassa, jossa hän ajoi luokassaan toiseksi ja yleiskilpailussa viidenneksi.
– Samanlaista puurtamista tämä oli jälleen. Sijoitus oli sellainen, mihin tällä pyörällä tässä vaiheessa pystyy, kuvaili BMW-Husqvarnan kanssa kehitystöitä paiskiva Salminen.
Espanjalainen KTM-kuljettaja Ivan Cervantes sivalsi Surian kisan jälkimmäisenä päivänä 2-luokan ja samalla myös yleiskilpailun voittoon.
Cervantes varmisti 2-luokan kuninkuutensa täysosumatyöllä, sillä hän on voittanut kauden kaikki tähän mennessä ajettua kahdeksan kisapäivää. Salmisella on luokastaan plakkarissa seitsemän kakkossijaa ja yksi kolmas sija.
Suriassa päästiin vetämään sunnuntaina surutta kuivassa kelissä kuraisen avauspäivän jäljiltä.
– Ihan hyvät kelit, ei siinä mitään. Se mentiin, mikä päästiin. Tosin ongelmat pyörän kanssa näyttävät samanlaisilta, oli keli sitten mikä tahansa. Siihen ei ole olemassa mitään yksiselitteistä syytä. Kyse on kokonaisuudesta, kertoi Salminen.
Espanjan sarjan päätösosakilpailu ajetaan 10. lokakuuta Almerian suunnalla Palomerasissa.
Kiireinen Salminen suuntaa sitä ennen ensi viikonvaihteeksi Ranskan Noiretableen, jossa kahdeksan kisaviikonvaihdettava kattava MM-kausi kietaistaan pakettiin.
Tiedote: Kari Aho