Rico Salmela täräytti Valencian kilpailun aika-ajossa nelosruutuun, ja hyvä lähtöpaikka aiheutti jo pientä lisäjännitystä kisaan. Suomalaiskuski ei antanut jännityksen häiritä, vaan ajoi viikonlopun ensimmäisen kilpailulähdön voittoon komealla suorituksella.
Valencia on Rico Salmelan lempirata, ja sopivat säädöt löytyivätkin pyörään jo vapaissa harjoituksissa. Lauantain aika-ajossa säädöt osoittivat toimivuutensa, kun Salmela raivasi itsensä neljänteen lähtöruutuun. Näin kärkipäässä sijainnut lähtöpaikka toi Salmelaln mukaan lisäpaineita, mutta startti onnistui hyvin ja hän piti paikkansa ensimmäisessä mutkassa. Taistelu kärkipaikasta oli tiukkaa ja sijoitukset vaihtelivat koko kisan ajan. Salmela päätti yrittää kärkeen vasta viimeisellä kierroksella. Hän oli viimeiseen mutkaan taitettaessa kolmantena, mutta onnistui pikku riskillä ohittamaan edellä olevat ja pitämään kärkipaikan ruutulipulle asti. Tuloksena ensimmäinen podiumsijoitus ja samalla myös ensimmäinen voitto.
Toinen kilpailu jännitti, jos mahdollista, vieläkin enemmän, sillä Salmela starttasi siihen paalupaikalta. Kilpailu noudatti samaa käsikirjoitusta kuin ensimmäinenkin. Kuitenkin sillä erotuksella, että kilpakumppanit olivat ottaneet nopeasti opikseen suomalaiskuskin iskunpaikasta, eikä se enää toisessa kilpailussa onnistunut. Tuloksena kuitenkin Rico Salmellalle viitossija, vain muutama sekunnin tuhannesosa podiumista.
ESBK:n Moto4-luokan kilpailukausi jatkuu jo reilun viikon päästä Jerezissä, ja Salmela yrittää keksiä uusia jekkuja sinne kilpakumppaneilleen.