
Rico Salmela jatkoi pisteputkeaan Moto3-luokassa, kun kauden neljäs osakilpailu ajettiin Espanjan Jerezissä. Red Bull KTM Tech3 -tallin tulokaskuljettaja ajoi maaliin 15. sijalla ja kartutti MM-saldoaan yhdellä pisteellä.
Viikonloppu käynnistyi Salmelan osalta lupaavasti. Perjantain harjoituksissa suomalainen keskittyi ajotuntuman kehittämiseen ja jatkoi vahvaa virettään virallisessa harjoituksessa nousemalla aivan session lopussa sijalle 12. Suoritus varmisti suoran paikan toiseen aika-ajoon jo kolmatta kertaa peräkkäin tulokaskaudella.
Aika-ajossa olosuhteet olivat haastavat. Sade oli kastellut radan aamulla, ja kuivuva asfaltti teki pidon arvioinnista vaikeaa. Salmela ei löytänyt optimaalisia säätöjä vaihtelevissa olosuhteissa ja jäi lähtöruudukossa 18. sijalle.
Itse kilpailussa Salmela onnistui startissa ja nousi avauskierroksella viisi sijaa 13:nneksi. Hän kävi tiukkaa kamppailua edellisen osakilpailun voittajan, Guido Pinin, kanssa, mutta italialaisen kaatumisen jälkeen suomalaisen kilpailu rauhoittui. Salmela toi lopulta pyöränsä maaliin 15. sijalla.
Tallikaveri Valentín Perrone nousi kisassa vahvasti seitsemänneksi, mikä nosti hänet MM-pisteissä neljänneksi. Salmela puolestaan jatkaa sarjassa sijalla 11.
– Viikonloppu alkoi hyvin ja kehityin ajon kanssa askel askeleelta. Olosuhteet olivat kuitenkin hankalat, eikä kokonaisuus ollut ihan sitä, mitä haettiin. Testipäivä Jerezissä antaa hyvän mahdollisuuden kerätä lisää kierroksia ennen Le Mansia, Salmela summasi.
Moto3-kausi jatkuu 8.–10. toukokuuta Ranskan Le Mansissa.
Lähde ja kuva: Tech3