Saksalaislähde: Binder ja Oliveira suomalaistallin KTM-tiimiin

Asiaa ei ole vielä vahvistettu, mutta saksalaismedia Speedweek pitää jo selviönä tällä kaudella Mahindra-pyörillä kilpailevien Binderin ja Oliveiran tuloa tallipäällikkö Aki Ajon siipien suojiin.

Oliveira on tämän kauden MM-pisteissä yhdeksäntenä ja Binder 11:ntenä 12 osakilpailun jälkeen.

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimissä kilpailee kuluvalla kaudella kaksi kuljettajaa, sarjaa johtava ja kohusiirtoa suoraan MotoGP-luokkaan tekevä australialainen Jack Miller sekä tshekki Karel Hanika.

Mikäli spekulaatiot pitävät paikkansa, tiimissä palataan ensi vuonna kolmen kuljettajan konseptiin kausien 2012 ja 2013 malliin.

Ensimmäistä kautta MM-sarjassa kilpaileva Hanika jatkaa saaden KTM:n tehdastiimiin Binderin ja Oliveiran rinnalleen.

Oliveira oli jo muutama vuosi sitten tulossa kovaa kyytiä suomalaistalliin päätyen kuitenkin Emilio Alzamoran johtamaan Honda-tiimiin.

Uusin numero