Sahcsenring sivuun MotoGP-sarjasta

Sachsenringin radan omistava ADAC kertoi jo tiistaina järjestämässään pressitilaisuudessa, että se teki 600 000 euroa tappiota vuonna 2010 MotoGP-sarjan kilpailun osalta.
Väkeä riitti katsomoissa varsin mukavasti kymmenen prosenttia korkeammillakin lipunhinnoilla myös tällä kaudella, mutta siitä huolimatta miinus kasvoi 250 000 eurolla entisestä.
ADAC:n mukaan tilanne kävi heidän osaltaan kestämättömäksi sen jälkeen, kun sarjan kaupalliset oikeudet omaava Dorna nosti järjestelyoikeuksien hinnan kahdesta miljoonasta euroosta lähes neljään miljoonaan.
Tiistaina varmistui toisaalta myös se, että kaudella 2013 sarjaan tulee Teksasin Austinin lisäksi varmuudella mukaan Argentiina, jossa MM-pisteistä kamppaillaan Las Termas de Rio Hondo -radalla.
Lähivuosien osalta tapetilla ovat myös Intia, Singapore ja mahdollisesti myös Ukraina.