Rukka-uutuuksia on kehitetty asiakaskokemusten perusteella

Offlane-ajopuku on yksi Rukan kovimmista uutuuksista kaudelle 2020.

Rukka esittelee MP20-näyttelyssä kovia uutuuksia erityisesti adventure- ja retropyörien kuljettajille.

Rukka esittelee jälleen MP-messuilla reilusti uutuusmalleja. Pyörätrendien mukaisesti suurimmat uutuudet löytyvät adventure- ja retrohenkisten varusteiden parista.

 Adventure-pyöräilijöille Rukan uutuus on Offlane-puku, jonka suhteen on keskitytty erityisesti ilmanvaihdon parantamiseen.

– Olemme asiakaspalautteiden perusteella lisänneet tuuletusta todella paljon, ja avattavia tuuletusaukkoja onkin todella runsaasti. Lisäksi uutta ovat entisiä mukavammat, muotoillut D3O-suojat. Puvussa on myös valmius rintasuojalle, kertoo Rukan Jani Heikkilä.

Retromallistoon on muun muassa esitelty pehmeästä lehmännahasta varustettu Yorkton-takki, jonka suunnittelussa on painotettu mukavuutta.

– Takissa on todella runsaat joustot, jotta se olisi miellyttävä käyttää. Suojat ovat hieman tavallista pienemmät ja ne poistamalla Yorkton sopii mainiosti myös vapaa-ajan takkina käytettäväksi, Heikkilä kuvailee.

Lisäksi Rukka esittelee ilmastoidun M-Clima-liivin, jonka prototyyppi nähtiin toissa syksynä Kölnin Intermot-messuilla.

– M-Clima on kehittynyt paljon prototyypistä, se on käytännössä suunniteltu täysin uusiksi. Sen materiaaleja on vaihdettu, ilman kiertoa on kehitetty ja kaukosäädin on kehitetty täysin uudestaan, Heikkilä luettelee. 

Rukka on myös esitellyt Aramos-nahkapuvun, jonka perforoituun nahkaan on laminoitu veden- ja tuulenpitävä kalvo.

– Vedenpitävä nahkapuku on ollut erityisesti suomalaisten asiakkaiden toiveissa. Koska kalvo on laminoitu nahkaan, ei se pääse kastumaan läpikotaisin, mikä varmistaa mukavuuden myös sadesäässä, Heikkilä kertoo.

Aramos-nahkapuku pitää perforoimmista huolimatta käyttäjänsä kuivana.

Uusin numero