RR-maailman top-5 kuljettajat

MotoGP
(Kuva: Repsol Media)

Arvioimme kauden 2017 tulosten pohjalta parhaat RR-ajajat huomioiden kaikki MM-sarjat ja katuratakuljettajat.

1.Marc Márquez

Marc Márquez
(Kuva: Repsol Media)

24-vuotias MotoGP-luokan tuore maailmanmestari nousi kaudella 2017 yhteensä 12 kertaa palkintopallille, joista kuusi kertaa voittajana. Márquez on kiistatta tällä hetkellä taitavin RR-ajaja ja hänellä on erinomainen kisa-aikainen taktiikan hallinta.
Helpolla MotoGP-luokan mestaruus ei 24-vuotiaalle espanjalaiselle tullut. Kauden aikana Marc kaatui peräti 27 kertaa välttyen loukkaantumisilta. Muutaman kerran Márquez säilyi pystyssä uskomattomista tilanteista halliten taitavasti ajonsa.

  1. Andrea Dovizioso
Andrea Dovizioso
(Kuva: Michelin)

Italialainen Andrea Doviziosoa tuskin kukaan ennusti yhdeksi mestarikandinaatiksi ennen kauden alkua. Ducati-kuljettaja Dovizioso on Johann Zarcon kanssa kauden 2017 positiivisia yllätyksiä. Andrea on koko uransa ajan ollut vaikeasti voitettavissa kahdenkeskisissä kamppailuissa.

Hänen kilpailukykyään kuvaa se, että kaudella 2017 Dovizioso voitti kuusi kertaa. Yhdeksänä edellisenä vuotena Doville tuli vain kaksi voittoa.

  1. Johann Zarco
Johann Zarco
(Kuva: Michelin)

Ranskalainen Johann Zarco oli viime kaudella suurin yllättäjä ja parhaana tulokasajajana hän nousi kolmasti palkintopallille ja johtaen osakilpailuja useasti. Kauden päätöskisassa Valenciassa Johann oli lähellä voittoa. Zarco ansaitsee kolmossijan, sillä hän ajoi satelliittitiimin Yamahalla, joka oli hivenen tehdaspyöriä tehottomampi. Ensi kaudelle Zarcolle kuuluisi Yamahan tehdaspyörä.

  1. Maverick Viñales

    Maverick Viñales lähti viime kauteen ennakkosuosikkina, sillä hän hallitsi kauden edeltäviä talvitestejä. Myös kausi alkoi Maverickilla hyvin, sillä kuuden osakilpailun jälkeen hänellä oli selkeä pistejohto. Sen jälkeen Viñalesin tulokset tippuivat. Hän ei päässyt sinuiksi pyöränsä kanssa Michelinin uuteen kovempaan eturenkaaseen.

Viñales taisteli reilut puoli kautta MotoGP-luokan mestariehdokkaana. Kauden loppupuolella espanjalainen tippui mestarikandinaattien joukosta saaden palkinnoksi kaudesta MM-pronssia. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007, kukaan Yamaha-kuljettaja ei sijoittunut MotoGP-luokan loppupisteissä kärkikaksikkoon.

  1. Jonathan Rea

GP-kuljettajien täyttämälle listalle pääsi Superbiken maailmanmestari Jonathan Rea Pohjois-Irlannista. Belfastilainen Kawasaki-kuljettaja Rea pystyi yhdistämään parhaiten pitkän kilpailukauden aikana järkevyyden, ja vauhdin.

Kolminkertainen Superbiken maailmanmestari Rea oli ykkönen Superbiken 26:sta MM-erästä 16 kertaa. Rea ajoi Kawasakillaan nopeimman ajan viime marraskuun loppupuolen MotoGP ja Superbike –yhteistestien päätöspäivänä Jerezissä. Edellisen päivän Dovizioson kärkiajasta Rea jäi vain reilut kolme kymmenystä. Jonathan Rean vauhti kertoo, että hänellä olisi edellytyksiä maailman kovimman kilpaluokan eli MotoGP:n kärkitaisteluun.

Uusin numero