Rouhiaisen kisapäivään mahtui hieman epäonnea. Positiivista oli kuitenkin se, että kuski on toipunut kuukauden takaisesta loukkaantumisesta.
– Olin oman alkueräni viides, vaikka lähtökolarissa vaihdepoljin taittui jalkatappiin kiinni. Jauhoin kolmosvaihteella koko erän ja lunastin paikan suoraan finaaliin, Rouhiainen kertoi.
– Finaalissa olin lopulta kahdeksas mutta pääasia on, että mies alkaa olemaan kondiksessa, heinolalaiscrossari myhäili.
Vantaalla voittoon ajoi Harri Kullas, sen sijaan Rouhiainen antoi kilpakumppaneille hieman tasoitusta.
– Erikoisuutta kilpailuun toi osaltani se, että ajoin kisan vuosimallin 2014 Yamahalla. Alla oli täysin vakiopyörä, mutta se tuntui käteen erittäin hyvältä.
– Taustalla kokeiluun oli viikolla ajetut testit, jossa totesimme uuden pyörän käsiteltävyyden olevan parantunut aikaisempiin malleihin verrattuna. Maahantuojan kanssa keskusteltuamme tarjoitui mahdollisuus ajaa tämä SM-osakilpailu tulevalla mallilla, Rouhiainen taustoitti.
Heinolalaisen päätähtäin tällä kaudella on MX1-luokan SM-sarja. Tällä hetkellä hän on sarjassa toisella sijalla, ja seuraavaksi pisteistä taistellaan tulevana viikonloppuna Kainuussa.
– Nyt edessä on tärkeä SM-osakilpailu, ja siellä palaan takaisin vakiopyörää huomattavasti kilpailukykyisemmän kisapyöräni ohjaksiin.
– Kävin aiemmin ajamassa treeniä Iisalmen radalla, koska itse kilpailussa harjoitusaika on kovin lyhyt. Normaalisti harjoituksissa ei montaa kierrosta kerkeä linjoja hakemaan, kun pitää jo ajaa kovia kierrosaikoja aika-ajossa. Odotan innolla tulevaa kisaa, Yamaha-pilotti päätti.