Rossin Yamaha-sopimus julkistettaneen 15. elokuuta

Rossi on pysynyt itse asian osalta visusti hiljaa ja nauttinut lomastaan. Hän tosin vahvisti jo vajaat kaksi viikkoa sitten Laguna Secassa, että päätös tulevasta syntyy kesätauon aikana.

Rossin paluu Yamahalle tietää samalla sitä, että Ducati viimeistelee kuumeisesti sopimusta toisen kuljettajan kanssa. Ducatihan ilmoitti jo USA:n GP:n alla, että yhdysvaltalaiskuljettaja Nicky Hayden jatkaa vielä ensi vuoden heidän riveissään.

Ducatin tiedetään tehneen kahden vuoden mittaisen tarjouksen Yamahan Tech 3-satelliittitiimissä kilpailevalle britti Cal Crutchlowille.

Sopimusta oli määrä hioa maaliin jo kolmisen viikkoa sitten Italian GP:n yhteydessä Mugellossa, mutta toisin kävi: Ducati on jäädyttänyt tilanteen päätään ihmeissään pyörittävän Crutchlowin kanssa.

Ducati heitti täkyn Crutchlowille tiettävästi siinä toiveessa, että Rossi jatkaa heidän ruodussaan. Tässä tapauksessa Hayden olisi saanut lähteä.

Doviziososta Rossin
korvaaja Ducatilla?

Crutchlowin italialaisen tiimikaverin Andrea Dovizioson nimi onkin nyt noussut vahvimmin esille Rossin korvaajana Ducatilla. Dovizioso on jo ehtinyt tuoda julki katkeruutensa siitä, että Rossi tavallaan kävelee hänen ylitseen Yamahan tehdastiimiin Jorge Lorenzon rinnalle.

Sisäpiirin mukaan myös Ben Spiesin monet yllättänyt reaktio, eli katkeranoloinen ilmoitus lähdöstä ilman vahvistamatonta määränpäätä Yamahan tehdastiimistä johtui nimenomaan Rossi-kuviosta. Kuviosta, jota Yamaha oli lähtenyt pohjustamaan käytännössä, mutta suut visusti supussa jo siitä lähtien, kun Hondan Casey Stoner ilmoitti keväällä uransa päättymisestä kuluvan kauden jälkeen.

Spies on hänkin yhdistetty viimeisimpien käänteiden aikoihin Ducatiin, mutta hänen osaltaan todennäköisempi vaihtoehto lienee edelleen Superbike-luokka ja BMW.

Ilmassa on ennen ensi viikkoa edelleen useampikin jos-sana, mutta tässä tulee yksi mahdollisista visioista: Rossi palaa Yamahalle ja hänen paikkansa Ducatilla ottaa Dovizioso, jolloin Crutchlow jatkaa Yamahan satelliittitiimissä.

Herve Poncharalin johtaman Tech 3-tiimin toinen kuljettaja nostaisi siis tässä tapauksessa kytkintä, mutta ranskalaiselle ei jäisi sittenkään paikkoja täyttämättä.

Poncharal sai näet pidettyä Bradley Smithin Moto2-luokan riveissään yhä tämän kauden lupaamalle britille saletin paikan MotoGP-luokasta vuonna 2013.

Poncharal saa siis huokaista helpotuksesta, ettei hän päättänyt sittenkään lähteä jo ajatuksissa olleeseen oikeusprosessiin purkaakseen Smithin MotoGP-luokan sopparin.