Rossiland rakenteilla crossiratoineen Tavulliaan

Rossi avasi vast’ikään piskuiseen kotikaupunkiinsa Tavulliaan pizzerian, joka oli kuitenkin pelkkää esimakua tulevasta ja varsin massiivisesta hankkeesta.
Rossi on hankkinut Tavulliasta 50 hehtaarin maa-alueen, jonne hän aikoo rakentaa ranchin ja motocrossradan. Motocross lukeutuu ralliautoilun lisäksi tunnetusti ”Tohtorin” suuriin intohimoihin.
Tavullian pormestari Bruno del Moro tervehtii kaupunkinsa ison pojan Rossiland-hanketta ilolla ja suurella tyytyväisyydellä.
– Aiomme tulla omalta osaltamme vastaan myös siten, että me puolestamme rakennutamme moottoriurheilumuseon, jonne on tarkoitus kerätä Rossin mittava palkintokokoelma ja luonnollisesti myös hänen kilvanajokalustoaan.
Ducatin kanssa edelleen vuoden 2012 osalta sopimuksen omaavan Rossin hanke ei ole MotoGP-piireissä aivan ainutlaatuinen. Vastaava projekti on jo ehditty toteuttaa Yhdysvalloissa Kenny Robertsin toimesta.
Rossin seuraava suuri haaste odottaa vuoroaan jo tulevana viikonvaihteena perinteikkään Hollannin TT:n merkeissä Assenissa, jossa ajetaan kuninkuusluokan MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu.
Rossi saa Assenissa alleen radikaalisti päivitetyn Ducatin, jossa käytetään jo ensi kauden pyörän runkoa ja niin sanottua uuden sukupolven vaihdelaatikkoa. Rossin tuore laite tottelee tyyppimerkkiä GP 11.1.
Rossin yhdysvaltalainen tiimikaveri Nicky Hayden saa odottaa vastaavaa pyörää heinäkuussa Kalifornian auringon alla ajettavaan ja korkkiruuvimutkastaan tunnettuun Laguna Secan kisaan asti.