Rossi riehaannutti kotiyleisön komealla voitolla rakastamallaan radalla

Kauden ensimmäinen voitto ei olisi voinut osua paremmalle estradille, sillä se näki päivänvalonsa Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla, joka sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä ”Tohtorin” kotikaupungista Tavulliasta.

Rossi luonnehtii Misanoa rakastamakseen radaksi.

Jo 19. kauttaan GP-sarjassa ajava Rossi, 35, rikkoi voitollaan samalla ennätyksiä. Hän ylitti sen turvin maagisena pidetyn 5000 MM-pisteen rajan.

Voitto oli Rossille uran 107:s ja kuninkuusluokassa järjestyksessään 82:s.

Ja se voitto irtosi näytöstyyliin, kun eturivistä startannut Rossi sai karistettua 28 kierroksen mittaisessa kisassa paalupaikkamiehen ja Yamaha-tallikaverinsa Jorge Lorenzon kannoiltaan.

Rossi oli repinyt eron alussa karkumatkaa viritelleeseen Lorenzoon jo lähes 2,6 sekuntiin, kun ruutulipulle oli matkaa 18 kierrosta. Maalissa eroa oli loppujen lopulta 1,578 sekuntia, mutta kaksoisvoiton napanneelle Yamahalle se sopi mainiosti. Ja tietenkin myös yleisölle, jota lappasi katsomoista rata-alueelle italialaistyyliin todella sankoin joukoin.

– En voisi toivoa enempää! Palasin yli vuoden tauon jälkeen voittajaksi radalla, joka on minulle spesiaalipaikka perheeni, ystävieni ja fanieni edessä, Rossi totesi tunteet pinnassa.

– Yamaha toimi jo harjoituksista lähtien hyvin ja tiesin, että minulla on mahdollisuus voittoon. Mutta täysillähän täällä piti painaa alusta alkaen, painotti Rossi.

San Marinon GP:n voittoa puolustanut Lorenzo lähti muista poiketen kisaan kovemmalla eturenkaalla. Se ei ollut onnistunut valinta.

– En ollut tyytyväinen vauhtiini, mutta minun pitää tietenkin iloita Yamahan kaksoisvoitosta. Vastaavasta tuloksesta on jo vierähtänyt aikaa. Ajoin koko ajan limiitillä, mutta Vale oli tänään liian vahva ansaiten voittonsa.

Yamaha-duon takana kolmantena maalilinjan leikkasi Hondan Dani Pedrosa jo 4,276 sekuntia voittajasta jääneenä.

Marquez kaatui

Sarjaa yhä vakuuttavasti johtava Pedrosan tallikaveri Marc Marquez kaatui kakkospaikalta hitaassa kaarteessa, kun kisasta oli ajamatta 19 kierrosta.

Hetken näytti jo siltä, että pyörää ei saada käyntiin ratahenkilökunnankaan avulla, mutta kuin ihmeen kaupalla Marquez pääsi jatkamaan matkaansa letkan hänniltä.

Taistelu palkittiin 15. sijalla ja yhdellä MM-pisteellä, kun Yamahan Open luokan sääntöjen mukaisella pyörällä kilpaileva Aleix Espargaro kaatui päätöskierroksella. Maaliin Marquez saapui 1.15 minuuttia Rossin takana.

Kauden 12. voittoaan tavoitellut, mutta siinä epäonnistunut Marquez johtaa sarjaa yhä 74 pisteellä Pedrosaan. Kolmantena oleva Rossi hiillostaa Pedrosaa enää yhden pisteen päässä.

Kaudesta on jäljellä vielä viisi osakilpailua. Seuraavaksi kilpaillaan kahden viikon kuluttua Aragonin radalla Espanjassa.

Misano, Italia.
MotoGP-luokan 13/18 MM-osakilpailu:

  1. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP 44.14,586
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 1,578
  3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 4,276
  4. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 5,510
  5. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 11,771
  6. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 18,999
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 23,100
  8. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 36,458
  9. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati Team + 38,480
10. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 45,878
11. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Honda + 54,765
12. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 56,775
13. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 1.02,734
14. Alex de Angelis San Marino, NGM Forward Racing Yamaha + 1.13,546
15. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 1.15,948

Pistetilanne:
  1. Marquez 289
  2. Pedrosa 215
  3. Rossi 214
  4. Lorenzo 177
  5. Dovizioso 142
  6. P. Espargaro 98
  7. Aleix Espargaro Espanja, Forward Yamaha 92
  8. Iannone 92
  9. Stefan Bradl Saksa, Honda 74
10. Smith 74
11. Bautista 64
12. Redding 54
13. Crutchlow 47
14. Aoyama 43
15. Hernandez 38

Seuraava osakilpailu: 28.9. Aragon, Espanja.