Rossi keuli voittoon Marquezin kaaduttua kärkipaikalta

Huippunopealla saariradalla nähtiin paljon dramatiikkaa, kun Bridgestonen uusi asymmetrinen pehmeä eturengas teki tepposet monelle kuljettajalle.

Marquezin lisäksi päivän pettyneimpiin kuljettajiin lukeutui Ducatin Cal Crutchlow, joka kaatui kakkossijalta päätöskierroksella.

Rossi tuuletti ylivoimaista voittoa tukevoittaen samalla otettaan MM-hopeasta, kun kaudesta on ajamatta kaksi osakilpailua.

Rossi kukisti toiseksi ajaneen tallikaverinsa Jorge Lorenzon 10,836 sekunnilla. Bradley Smith sivalsi satelliittitiimin Yamahalla kolmanneksi 12,299 sekuntia voittajasta.

– Fantastista! On upeaa ajaa kahdeksannesta lähtöruudusta ykköseksi ja palata kymmenen vuoden tauon jälkeen voittajaksi tällä kauniilla radalla, iloitsi Rossi.

Rossi tiesi, että vauhti ja säädöt ovat kohdallaan. Alussa usko voittoon oli kuitenkin koetuksella.

– Kieltämättä, luulin alussa, että Marc ja Jorge menevät menojaan. Marcin kaaduttua meillä oli kova taistelu Jorgen kanssa. Teimme paljon ohituksia, mutta olin tänään sittenkin vähän häntä nopeampi.

Rossilla on 16. osakilpailun jälkeen koossa kahdeksan pistettä Lorenzoa enemmän. Australiaan Rossin kanssa tasapisteissä tullut Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa koki kovia jo kilpailun alkupuolella.

Ducatin sateellittitiimin Andrea Iannone osui jarrutustilanteessa Perosan takarenkaaseen. Honda vioittui törmäyksessä sen verran, että Pedrosan oli pakko kurvailla hetkeä myöhemmin ratavarikolle.

Seuraava osakilpailu ajetaan jo ensi viikonvaihteena Sepangin radalla Malesiassa.

Phillip Island, Australia.
MotoGP-luokan 16/18 MM-osakilpailu:

  1. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP 40.46,405
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 10,836
  3. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 12,294
  4. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 14,893
  5. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing Ducati + 30,089
  6. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini Honda + 30,154
  7. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 30,158
  8. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 33,166
  9. Alex de Angelis San Marino, NGM Forward Racing Yamaha + 33,577
10. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 34,144
11. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 39,468
12. Danilo Petrucci Italia, Octo IodaRacing Team ART + 56,684
13. Michael Laverty Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport PBM + 1.12,813
14. Mike Di Meglio Ranska, Avintia Racing Avintia + 1.28,050

Pistetilanne:
  1. Marc Marquez Espanja, Honda 312
  2. Rossi 255
  3. Lorenzo 247
  4. Dani Pedrosa Espanja, Honda 230
  5. Dovizioso 166
  6. Aleix Espargaro Espanja, Forward Yamaha 117
  7. Pol Espargaro Espanja, Yamaha 116
  8. Smith 108
  9. Andrea Iannone Italia, Ducati 102
10. Stefan Bradl Saksa, Honda 96
11. Bautista 89
12. Redding 69
13. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati 63
14. Aoyama 62
15. Hayden 44

Seuraava osakilpailu: 26.10. Sepang, Malesia.