Rossi ja raha – siinä Lorenzon lähdön todelliset syyt

Piakkoin 29 vuotta täyttävä Lorenzo on vannonut useaan otteeseen ikuista uskollisuutta Yamahalle. Lorenzo alleviivasi vielä viime kauden mestaruuden jälkeen, että hänen unelmanaan on ajaa ura päätökseen Yamahalla.

Mutta moni asia on muuttunut sen jälkeen.

Lorenzon ja hänen nykyisen tallikaverinsa Valentino Rossin välit ovat tulehtuneet lähes kestämättömiksi. Niitä ei enää puhumalla korjata.

Loukatuksi itsensä kokenut Lorenzo
ei saanut usutettua Rossia eläkkeelle

Lorenzo katsoi myös karsaasti sitä, että Yamaha päätti esittää kauden avauskisan yhteydessä Qatarissa tarjoukset jatkosopimuksista molemmille kuljettajilleen.

Rossi veti puumerkkinsä välittömästi papereihin, mutta Lorenzo jätti tähän mennessä rahakkaimman Yamaha-tarjouksen pöydälle. Lorenzo olisi halunnut, että hän on hallitsevana mestari etuoikeutetussa asemassa jatkosopimusta väännettäessä.

Varikoilla on luonnehdittu käytännössä mahdottomuudeksi sitä, että Rossi ja Lorenzo voisivat jatkaa samassa tallissa tämän kauden jälkeen. Lorenzo myönsikin jo talvella, että hän haluaa solmia jatkot ensimmäisenä ja jouduttaa sen myötä Rossin eläkepäätöstä.

Se taktiikka ei onnistunut ja Lorenzon menestyksestä huolimatta edelleen Yamahan kirkkaasti valovoimaisimpana tähtenä tuikkiva ”Tohtori” tahkoaa kuninkuusluokassa ainakin vielä kaksi seuraavaa vuotta.

Se lienee tosiaankin rahaakin oleellisempi syy Lorenzon lähdölle Yamahalta. Yamaha tarjosi vahvistamattomien tietojen mukaan Lorenzolle 10 miljoonan euron vuosipalkkaa, jota Ducati nokitti 2,5 miljoonalla.

Yamaha-pomo Lin Jarvis vahvisti jo ajat sitten pokerinaamalla, että he eivät tule lähtemään rahan muodossa kilpajuoksuun Ducatin kanssa.

Dall’Igna sai mitä halusi

Ducatin Ciabatti tuo julkisuuteen luonnollisesti täysin erilaisen version Lorenzon päätöksen taustaksi.

Hän korostaa, että Ducati on vakuuttanut Lorenzon ensisijaisesti kilpailukyvyllään. Täysin totta sekin, sillä Ducati on noussut vajaassa kahdessa vuodessa ja tallipomonsa Gigi Dall’Ignan onnistuneiden ratkaisujen myötä voittajakandidaattien kastiin.

Lisäksi Lorenzolla ja Dall’Ignalla on takanaan yhteistä ja menestyksekästä historiaa pienimmästä luokista.

Vikuroivan pyörän karmeasta maineesta irti päässyt Ducati on julkistanut tämän kauden tavoitteekseen vähintään kaksi MM-osakilpailuvoittoa. Ensi vuonna tavoitteena on mestaruus ja siihen Dall’Igna valjastaa enemmän kuin mielellään juuri Lorenzon.

Ciabattin tehtävänä oli puolestaan toteuttaa se, mitä Dall’Igna pyysi: kaapata Lorenzo Yamahalta.

Ciabatti teki työtä käskettyä selviytyen tehtävästään odotettua helpommin.

– Kuten aina, sopimuksen taustalla on monimutkainen neuvotteluprosessi, mutta onnistuimme saavuttamaan yhteisen sävelen varsin nopeasti, Ciabatti kertoo Sky Italian haastattelussa.

Toinen Andrea jää Ducatille

Ducatin tehdastiimin nykyisten kuljettajien Andrea Dovizioson ja Andrea Iannonen sopimukset päättyvät tämän kauden jälkeen. Ciabatti vahvistaa, että toinen heistä jatkaa Lorenzon tiimikaverina.

– Sitä ei ole kuitenkaan vielä päätetty. Meillä oli päällimmäisenä tavoitteena saada ensin sopimus aikaan Lorenzon kanssa. Nyt vedetään hetki henkeä ja sen jälkeen aletaan katsoa ja neuvotella, kumpi Andrea jää.

– Päätös tulee olemaan epämiellyttävä, sillä molemmat ovat hienoja kuljettajia. Olemme jo keskustelleet Lorenzon kanssa asiasta. Hänellä ei ole väliä, kumpi Andrea jatkaa Ducatilla. Lorenzo kunnioittaa molempia, eikä ole antanut edes vinkkiä siitä, kumman hän haluaisi tiimikaverikseen, kertoo Ciabatti.

Vaakakuppi saattaa kallistua sittenkin Dovizioson puoleen. Ja jos näin käy, niin Iannone on valmis tarttumaan Suzukin tarjoamaan sopimukseen.

Siirtovyyhti on nyt avautunut Lorenzon odotetun ratkaisun myötä ja lisää kovia uutisia putoilee pikapuoliin suunnalta jos toiseltakin.

Tilanne on sinänsä nurinkurinen, että siirtomarkkinat ovat varastaneet huomion sittenkin siltä tärkeimmältä, eli kilvanajolta, kun meneillään olevasta kaudesta on takana vasta kolme MM-osakilpailua.

Se neljäs odottaa vuoroaan tulevana viikonvaihteena Jerezin radalla Espanjassa.
 

Uusin numero