Rossi ja Marquez painivat pressitilaisuudessa – siinä on Honda-päällikön pahin painajainen

– Pahin painajaiseni on se, että Valentino (Rossi) ja Marc (Marquez) pistävät painiksi pressitilaisuudessa tai ratavarikolla. Toivon kuitenkin enemmän kuin mitään, että kaksikon tunteet tasaantuvat talviloman aikana ja mitään uusia selkkauksia ei enää tule. En halua enää koskaan kokea mitään vastaavaa kuin viime kauden lopulla, naulaa Nakamoto.

Nakamoton mukaan Honda ja Marquez jäävät viime vuoden jupakan osalta Yamahan ja Rossin jalkoihin suuren yleisön edessä.

– Uskon, että noin 50 prosenttia MotoGP-faneista ovat Rossin kannattajia. Historia osoittaa, että hyökkäykset Rossia kohtaan eivät ole onnistuneet, Nakamoto viittaa lähinnä Gibernaun (Sete) ja Stonerin (Casey) suuntaan.

Honda ja Nakamato pysyvät silti visusti kannassaan: Rossi potkaisi Marquezin kumoon Malesian MM-osakilpailussa, vaikka megatähti sen jyrkästi kiistääkin.

– Meillä on olemassa dataa siitä ja olemme valmiit esittämään sen välittömästi, jos tarvis. FIM (kansainvälinen moottoriliitto) on kuitenkin pyytänyt olla esittämättä sitä ja me kunnioitamme tuota pyyntöä.

Vilunki vastaus Alonsolle:
”Olet liian kallis!”

Nakamoto hääri takavuosina myös F1-ympyröissä, jonne hänellä ei ole kuitenkaan enää hinkua.

– F1-projekti oli mielenkiintoinen tehtävä, mutta rehellisesti sanottuna nautin enemmän moottoripyöräurheilusta sen kaikissa muodoissa, alleviivaa Nakamoto, joka pitää Dakar-rallia Hondalle heti toiseksi tärkeimpänä MotoGP:n jälkeen.

Fernando Alonso pääsi taannoin kokeilemaan MotoGP-pyörää Hondan fanipäivän merkeissä Motegin radalla.

– Fernandolle opetettiin ensin perusjutut jarrupaikkoineen ja kun näin hänet radalla, niin ymmärsin hyvin, miksi hän on parhaimmillaan niin nopea F1-kuljettaja. Fernando kysyi minulta megasopimusta MotoGP-luokkaan, mutta vastasin välittömästi ”sorry, olet liian kallis”, Nakamoto heittää suupielet korvissa.

Marquezilla ja Dani Pedrosalla on vielä ensi kausi jäljellä nykyisestä Honda-sopimuksestaan.

– Marc ja Dani ovat mielestäni ehdottomasti paras parivaljakko meille. Marc oppi viime vuonna sen, että kaikkea ei voi voittaa ja Danilla on edessä uransa kenties paras kausi. Meidän on kuitenkin saatava pyörämme luonnetta vähemmän agressiiviseksi viime kauteen nähden. Insinöörit painavat pitkää päivää, mutta emme ole vielä onnistuneet siinä, myöntää Nakamoto.

Uusin numero