Rossi hämillään rajusta kisavauhdista

– Kyllä, kisavauhti oli minulle todellakin yllätys. Se oli erittäin raju. Kukaan ei odottanut sitä. Tämä merkitsee sitä, että rengasvalmistaja Michelin on tehnyt tosi hyvää työtä. Renkaat ovat hieman erilaiset, mutta ajotyyliin ne eivät ole tuoneet suurta muutosta, Rossi luonnehtii.

Qatarin GP:n hulppeasta vauhdista kertoo paljon myös se, että omien sanojensa mukaan uransa yhden parhaista kisoista ajanut voittaja ja Rossin tallikaveri Jorge Lorenzo pystyi vihdoinkin rikkomaan Casey Stonerin nimissä vuodelta 2008 olleen rataennätyksen.

”Kaikki pelissä”

Rossi myöntää, että neljäs sija merkitsi hänelle maksimisuoritusta.

”Tohtori” ei löytänyt 5,4 mittaiselta Losailin radalta käytännössä ainuttakaan sellaista paikkaa, jossa hän olisi pystynyt lyömään edellään ajaneet Lorenzon, Ducatin Andrea Dovizioson ja Hondan Marc Marquezin.

– Ikävä kyllä enempää ei irronnut. Olin vahva, mutta en silti riittävän vahva hyökkäykseen. Pysyin koko ajan tuntumassa, mutta sittenkin ratkaisevat kymmenkunta metriä jäljessä. Siinä se ongelma.

Renkaiden lisäksi myös kaikille uutena tullut yhtenäinen moottorinohjausjärjestelmä kerää nyt Rossilta kehut. Toisin oli vielä viime marraskuun ”maistiaisissa” Valenciassa, jossa Rossi totesi ECU:n merkinneen paluuta pitkälle menneisyyteen.

– Luulin, että elektroniikan kanssa tulee enemmän ongelmia, mutta siltäkin osin kaikki kehittyi paljon jo kolmen talvitestijakson aikana. Eihän se ole vieläkään vastaava kuin tehtaan oma, mutta se toimii hyvin.

Rossi ei jäänyt sen suuremmin suremaan podiumsijoituksen menetystä. Kokenut ratakettu näkee metsän puilta.

– Tässä vaiheessa kautta on parempi päätyä neljänneksi kaksi sekuntia voittajasta, kuin ajaa toiseksi tai kolmanneksi kymmenen sekuntia kärjestä.

Uusin numero