Rossi ei onnistunut taikomaan ihmettä – Marquez ylivoimainen

Omille teilleen kisan vanhetessa karauttanut Marquez tervehti MotoGP-luokan kauden 14. osakilpailun ruutulippua 2,740 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Rossin tallikaveriin Jorge Lorenzoon.

– Olin kaatua kolmannella kierroksella ja putosin siinä vaiheessa kärjestä viidenneksi. Sain kuitenkin sen jälkeen askel askeleelta rytmistä kiinni ja olen todella iloinen tähän voittoon. Nyt tilanne näyttää hyvältä, Marquez viittasi mestaruusvääntöön.

Rossi ja Lorenzo kävivät Marquezin karkumatkan jälkeen tiukkaa vääntöä toisesta sijasta. Se päättyi vajaat kaksi kierrosta ennen ruutulippua, kun Rossi yritti käytännössä mahdotonta ohitusta. Rossi ajautui leveäksi ja Lorenzokin meni menojaan.

Marquez kasvatti MM-johtonsa 52 pisteeseen, kun kaudesta on ajamatta enää neljä osakilpailua. Sarjassa toisena oleva Rossi jäi Marquezista Aragonissa lopulta 5,983 sekuntia.

– Podium on ok, mutta tuo virhe oli harmi. Minulla oli mahdollisuudet taistella toisesta sijasta, Rossi pudotteli pettyneenä.

– Olen todella tyytyväinen. Tämä oli minulta maksimisuoritus, iloitsi puolestaan Lorenzo.

Kisan alkupuolella kärjessä käynyt Suzukin Maverick Vinales päätyi neljänneksi 8,238 sekuntia voittajasta.

Kausi jatkuu lokakuun puolivälissä Motegin radalla Japanissa. Motegi käynnistää viikon välein ajettavan kaukomaiden kiertueen, johon kuuluvat tuttuun tapaan myös Australian Phillip Island ja Malesian Sepang.

Uusin numero