Rossi ajaa Saksan GP:n

Rossilla on tosin edessään vielä torstaina virallinen lääkärintarkastus, joka lienee kuitenkin enää pelkkä muodollisuus.

– Odotetaan nyt vielä tuota viimeistä lääkärintarkastusta, mutta uskon olevani jo siinä kunnossa, että pystyn ajamaan. Tarvitsen pari kisaa ollakseni jälleen iskussa. Odotan, että kykenen pistämään taas parastani Misanossa, Rossi viittaa syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena vuoroaan odottavaan San Marinon GP:hen.
Ducatille siirtoa tekevä ja nähtävästi ensi viikolla Laguna Secassa sen uuden työnantajansa kanssa virallistava Rossi joutui jättämään kiihkeänä kesäkautena sittenkin siis vain neljä, Mugellossa, Silverstonessa, Assenissa ja Barcelonassa ajetuttua GP:tä väliin. Rossi tosin putosi toipilasaikanaan MotoGP-luokan MM-sarjassa seitsemänneksi pistein 61.
Hänen voitosta voittoon ajanut tallikaverinsa Jorge Lorenzo johtaa sarjaa vakuuttavasti pistein 165. Perinteikäs Sachsenring on toisaalta Lorenzolle ainakin vielä ennen ensi viikonvaihdetta valloittamaton baana kaikki luokat mukaan luettuna.

Tavullian fanit jo tiistaina lähtökuopissa.

Rossi vahvisti paluunsa virallisesti keskiviikkona, mutta häneen kotikaupungissaan Tavulliassa lähipiiri oli tietoinen jo tiistaina rohkaisevista röntgenkuvista Brnon testin jälkeen.
Tavullian värikäs fani-osasto oli tiistaina lähtökuopissa kohti Saksaa ja Sachsenringin 3671 metrin mittaista rataa pitäen kuitenkin suunsa visusti supussa idolinsa tilanteen osalta. Kunnioitus on puolin ja toisin saumatonta myös tältä osin.
Rossi ajoi viime vuonna paalupaikalta Saksan kisan voittoon. Mika Kallio ehti silloin Ducatillaan ja sormivamman jäljiltä sijalle 14.
Kalliolla on plakkarissaan myös yksi voitto Sachsenringilltä, jossa hän teki MM-debyyttinsä vuonna 2001 Ajo Motorsportin riveissä.
Kallio ajoi Saksassa piikkiluokan ykköseksi vuonna 2005. Kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui 250-kuutiosissa toiseksi. Valkeakoskelainen starttasi molempiin kisoihin paalulta.

Saariselle ja Suomelle avaus-voitto tasan 39 vuotta sitten.

Saksan GP:n kisapäivä merkitsee merkkipaalua myös suomalaisessa rr-historiassa.
Sunnuntaina tulee kuluneeksi tarkalleen 39 vuotta siitä, kun Jarno Saarinen ajoi Suomelle historian ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton.
Sen turkulaislegenda nappasi 350-kuutioisten luokassa silloisen Tshekkoslovakian TT-kisassa.
Suomalaisvoittoa osataan odottaa myös sunnuntaina – ainakin tiimitasolla. Aki Ajon johtaman Derbi-tiimin espanjalaiskuljettaja Marc Marquez jahtaa näet jo viidettä peräkkäistä ykkössijaa piikkiluokassa.
Marquez ehti rikkoa jo yhden Rossin ennätyksen onnistumalla voittamaan kaikkien aikojen nuorimpana – 17 vuotta ja 137 päivää – neljä GP:tä putkeen.
Jos MM-kärki Marquez onnistuu viidennessään Saksassa, niin hän on kiinni jälleen yhdessä Rossin lukuisista rekordeista. Piikkiluokassa yksikään kuljettaja ei ole pystynyt samaan sitten Rossin ja vuoden 1997 jälkeen.
Derbille puolestaan täysosuma merkitsi 100. GP-voittoa. MM-sarjan 62 vuoden mittaisessa historiassa Derbin edeltä löytyy viisi valmistajaa kaikki luokat mukaan luettuna. Hondalla on plakkarissaan 631, Yamahalla 456, MV-Agustalla ja Aprilialla molemmilla 275 sekä Suzukilla 155 voittoa.

Uusin numero