Romboni loukkaantui vakavasti Simoncellin muistokilpailun harjoituksissa Latinan radalla

Romboni kaatui päivän toisella harjoitusjaksolla kiihdyttäessään ulos mutkasta. Hän menetti pyöränsä hallinnan ja kaatui. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä ja takana ajanut kuljettaja Gianluca Vizziello ei ehtinyt väistää Rombonia, vaan osui tähän.

Rombonille annettiin sydänhierontaa välittömästi tapahtumapaikalla, jonka jälkeen hänet voitiin siirtää Santa Maria Goretti-sairaalaan.

Tapahtumat Latinan radalla keskeytettiin välittömästi Rombonin kaatumisen jälkeen. Moninkertainen italialainen maailmanmestari ja aktiiviurallaan monta kovaa taistelua Rombonin kanssa käynyt Max Biaggi näki tilanteen läheltä.

– Pysähdyin heti, kun näin hänet (Romboni) maassa. Hän ei liikkunut, eikä hengittänyt. Tämä on hullua. Tulimme tänne kunnioittamaan kuljettajan (Simoncelli) muistoa ja sitten tapahtuu tällainen onnettomuus, twiittasi Biaggi.

Kuljettajat kokoontuivat kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen pohtimaan tulevaa. Siinä vaiheessa sairaalasta ei ollut kantautunut uutta tietoa Rombonin tilasta.

– Päätimme kavereiden kanssa yhdessä, että palaamme radalle sunnuntaina. Voimia Doriano!, viestitti Biaggi.

Marco Simoncellin isä ja tämän nimeä kantavaa säätiötä johtava Paolo Simoncelli ei ollut tosin ehtinyt ottaa vielä siinä vaiheessa kantaa, miten hän näkee tilanteen.

Vuonna 2011 Malesian GP:ssä menehtyneen Simoncellin muisto- ja hyväntekeväisyyskilpailu järjestetään toista kertaa.

Viime vuonna kilpailun voittoon ajoi supermotossa sittemmin maailmanmestaruuden saavuttanut Mauno Hermunen. Hänen parinaan ajoi Ducatin MotoGP-luokan tehdastiimissä kilpaileva italialainen Andrea Dovizioso.

Romboni saavutti 1990-luvulla 22
podiumsijoitusta MotoGP-sarjassa

Rombonin uran parhaat saavutukset sijoittuivat vuosiin 1989-1998, jolloin hän kilpaili MotoGP-sarjassa. Romboni ajoi Hondalla kaksi kautta 125- ja viisi kautta 250-kuutioisissa, sekä Aprilialla alun kolmatta kautta 500-kuutioisissa ennen siirtymistään Superbike-luokkaan.

Romboni ajoi neljä MM-osakilpailuvoittoa varttilitraisissa ja kaksi piikkiluokassa. Hän saavutti GP-urallaan yhteensä 22 podiumsijoitusta. Romboni oli vuonna 1990 125-kuutioisten MM-pisteissä neljäs. Vuonna 1994 hän ylsi samaan sijoitukseen 250-kuutioisissa.

Romboni on ollut vahvasti mukana maansa liiton valmennuskuvioissa. Hän aloitti alkuviikolla uuden työnsä Team Italian kanssa Almerian radalla Espanjassa ajetuissa Moto3-luokan testeissä.

San Carlo Team Italian riveissä kaudella 2014 Moto3-luokan MM-sarjassa Mahindra-pyörillä ajavat italialaiset Andrea Locatelli ja Matteo Ferrari.
 

Uusin numero